Brasilian metsäpalot kertovat taas globaalista ruokabisneksestä, jonka suitsemisessa kauppa ja teollisuus voisivat tehdä paljon enemmän
Ei ollut ollenkaan ensi kerta, kun ylikansallisen elintarvikebisneksen häikäilemättömyydestä kerrotaan suurin otsikoin.
Siitä nimittäin on viime kädessä kysymys Brasiliassakin. Sademetsää poltetaan, jotta saadaan lisää viljelysmaata – ja siten lisää soijarehua ja naudanlihaa maailmanmarkkinoille.
Seurauksista välittämättä.
Globaali resepti on selkeä: tuotetaan siellä, missä on halvinta.
Halpuus voi johtua esimerkiksi hyvistä kasvuoloista, nälkäpalkalla työtään tekevistä työntekijöistä, valtioiden tuesta tai siitä, että normeja, rajoituksia ja kieltoja ei noudateta.
Että suomalaiset haluaisivat syödä nimenomaan brasilialaista naudanlihaa tai broileria? Sellaisia tutkimustuloksia ei ole. Sen sijaan suuri enemmistö tahtoo kotimaisia elintarvikkeita.
Ongelmiin voidaan puuttua kansainvälisin sopimuksin. Se on kuitenkin usein vaikeaa ja hidasta. Helpoin tie on, että teollisuus ja kauppa tuntevat vielä enemmän vastuuta siitä, mitä valmistavat ja myyvät.
Varsinkin Suomessa tämä vastuu on suuri alan keskittyneisyyden takia.
Kauppa tosin piiloutuu mielellään asiakkaan taakse. Se saattaa väittää myyvänsä sitä, ”mitä kuluttajat haluavat”.
Mutta että suomalaiset haluaisivat syödä nimenomaan brasilialaista naudanlihaa tai broileria?
Ei pidä paikkaansa. Sellaisia tutkimustuloksia ei ole. Sen sijaan kuluttajien suuri enemmistö tahtoo kotimaisia elintarvikkeita.
Jos pienen kunnan ainoassa kaupassa on myytävänä kolmea erilaista ketsuppia ja kaikki ovat ulkomaista alkuperää, ei tämä tarkoita, että kuluttajat nimenomaan haluavat ostaa Turkissa valmistettua tuotetta.
Se vain tarkoittaa, että asiakas on kaupan armoilla.
Ulkomaisia tuotteita siis ostetaan, kun niistä on tehty halvempia, kun niitä markkinoidaan tehokkaasti ja etenkin silloin, kun kotimaista tuotetta ei ole edes pantu esille.
Jos ylimielinen kauppa arvostaisi enemmän isänmaallisuutta ja vähemmän ahneutta, se opastaisi kuluttajaa paljon nykyistä enemmän. Sen mainostaisi kotimaisuutta vielä näyttävämmin, korostaisi kotimaisuutta esillepanossa ja jopa vähentäisi tuontia – kuten esimerkiksi nyt Brasiliasta.
Erityisen silmätikku ovat kaupan omat tuotemerkit. Niiden alla myytäville tuotteille etsitään niin halvat raaka-aineet ja tuottajat, että kotimaisia raaka-aineita käyttävä teollisuus ei menesty hintakilpailussa.
Onneksi tähän asiaan puututaan hallitusohjelmassakin. Vaikka jotkut ovat kirjausta ihmetelleet, Brasilian metsäpalotkin muistuttavat, mistä viime kädessä on kyse.
Maatalousministeri Jari Leppä (kesk.) kiteytti ongelman eduskunnan kyselytunnilla taannoin näin:
”Meille tulee tuotteita ja raaka-aineita, jotka eivät ole Suomen lainsäädännön ja säädösten eivätkä myöskään EU:n säädösten mukaisella tavalla tuotettuja. Ei sosiaalisesti kestävästi, ei eläinten hyvinvoinnin kannalta kestävästi eivätkä terveyden ja ympäristön kannalta kestävästi tuotettuja. Tämä pitää saada loppumaan”, Leppä sanoi.
Siis myös ympäristön – ja ilmaston – kannalta kestävästi. Siitä on tällä kertaa kysymys.