Asumistukimenojen kasvu on pysäytettävä – sijoittajat pärjäävät vähemmälläkin
Viime aikoina Helsingin Sanomissa on keskusteltu asumisen hinnoista pääkaupunkiseudulla ja siitä, millä tavalla asumista pitäisi tukea.
Nimimerkki ”Ärsyyntynyt äiti Helsingistä” ihmetteli lehdessä, miksi hänen hyvätuloiset ystävättärensä saavat asua kaupungin vuokra-asunnoissa puoli-ilmaiseksi.
Kirjoittajan huomio on osuva ja kuvaa Helsingin asuntopolitiikan ongelmaa: tuetun asumisen hyödyt jakautuvat epäreilusti ja epätasa-arvoisesti.
Jos kaupunki perisi hyvätuloisten asumisesta markkinahintaista vuokraa, se voisi käyttää saadut rahat paljon järkevämmällä tavalla.
Toinen esimerkki epäreiluudesta on Helsingin Hitas-järjestelmä. Kuntapäättäjien tarkoituksena lienee ollut mahdollistaa sen avulla kohtuuhintainen omistusasuminen.
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että oikeuksia ostaa uusi, markkinahintaa edullisempi asunto arvotaan onnekkaille voittajille.
Koska hitas-asunnot maksavat silti satojatuhansia, ei kyse ole mistään köyhäinavusta.
Kaikista heikoimmin toimeentulevat on rajattu järjestelmän ulkopuolelle, sillä he eivät kykene saamaan asuntolainaa pankista.
Kyseessä onkin järjestelmä, jolla kaupunki jakaa veronmaksajien rahaa keski- ja hyvätuloisille. Kaiken lisäksi iso osa hitas-asunnoista on päätynyt asuntosijoittajille.
Epäonnistuneet tukijärjestelmät aiheuttavat sen, että ihmiset asuvat itselleen sopimattoman kokoisissa asunnoissa. Ei ole järkevää muuttaa, jos samalla menettää puoli-ilmaisen asunnon. Tämä jäykistää asuntomarkkinoita aivan turhaan.
Edellä mainitut ongelmat ovat täysin Helsingin omien kuntapäättäjien luomusta.
Isoin ongelma asumisen tukemisessa kuitenkin koskettaa pääkaupungin lisäksi muutakin Suomea ja on kansanedustajien käsissä: Kela maksaa asumistukea vuosittain yli kaksi miljardia euroa, eli enemmän kuin valtion ensi vuoden budjetin alijäämä on.
Asumistukimenot ovat kaksinkertaistuneet reilussa kymmenessä vuodessa. Asuntosijoittajat kahmaisevat tukipotista ison osan.
Asiaan on hankala löytää ratkaisuja, sillä tukien karsiminen johtaa helposti kaikista köyhimpien suomalaisten aseman huononemiseen. Samalla on kuitenkin selvää, että kehitys ei voi jatkua. Asumistukimenojen kasvu on saatava taittumaan.
Kela maksaa asumistukea vuosittain yli kaksi miljardia euroa. Näin ei voi jatkua.
Voisivatko ratkaisut löytyä eri puolueiden yhteistyönä parlamentaarisen komitean avulla?
Perusperiaatteiksi komitea voisi ottaa seuraavat kolme ohjenuoraa, joita myös Helsingin kuntapäättäjien kannattaisi pohtia.
1. Jokaisella on oltava oikeus asuntoon.
2. Asumisen tukien pitäisi kohdistua vain niihin, jotka tukea tarvitsevat, ja kohdella samassa asemassa olevia tasavertaisesti.
3. Asumisen tukien tulee kannustaa tuensaajia asumaan taloudellisesti ja järkevästi.