Ajokortti-iän alentamisesta on korkea aika tehdä kunnon selvitys
Ajokortti-iän alentamisesta on käyty jo vuosia vilkasta keskustelua. Lisää vauhtia keskustelulle on antanut mopoautojen vyöry Suomen maanteille.
Mopoauton rattiin on päässyt jo 15-vuotiaana. Tavallisen liikenteen seassa kulkevien mopoautojen huippunopeus on rajattu 45 kilometriin tunnissa.
Hitaasti mutta varmasti etenevät mopoautot liikkuvat jouhevasti kaupunkien liikenteen seassa. Maantiellä ne sen sijaan aiheuttavat monesti jonoja, koska niiden nopeus on merkittävästi alhaisempi kuin muulla liikenteellä.
Rakenteeltaan mopoautot ovat selvästi heppoisempia kuin vastaavan kokoiset pienet henkilöautot. Niiden turvaominaisuudet ovatkin poikkeuksetta selvästi huonommat kuin autoissa. Lisäksi niiden hintataso on autoja korkeampi.
Vilkkaasta julkisesta keskustelusta huolimatta ajokortti-iän alentaminen on jäänyt toteuttamatta. Päättäjillä ei ole ollut riittävästi tahtoa eikä rohkeutta lähteä laskemaan ikärajaa.
Tämä on ymmärrettävää, sillä ikärajan alentamiseen liittyy myös riskejä. Ikärajan alentamista vastustavan Liikenneturvan mielestä alle 18-vuotiaat eivät ole vielä henkisesti riittävän kypsiä auton rattiin.
Yhtenä vaihtoehtona ikärajan alentamiselle on nostettu niin sanottu rajattu ajo-oikeus. Siitä, miten rajaus käytännössä toteutetaan, on ollut esillä useita erilaisia vaihtoehtoja.
Vilkkaasta julkisesta keskustelusta huolimatta ajokortti-iän alentaminen on jäänyt toistaiseksi tekemättä.
Keskustan varapuheenjohtaja Hannakaisa Heikkinen ehdotti viikonvaihteessa rajattua ajo-oikeutta haja-asutusalueilla asuville 16-vuotiaille. Ajo-oikeus olisi Heikkisen mallissa voimassa aamun kello kuuden ja ilta kahdeksan välillä.
Heikkinen uskoo, että rajattu ajo-oikeus helpottaisi toisella asteella opiskelevien nuorten kulkemista ja asumista. ”Julkisen liikenteen ulottumattomissa asuvat nuoret voisivat esimerkiksi ajaa kouluun, kuljettaa samalla kavereita sekä hoitaa harrastekuljetuksia ja perheen päivittäisiä asioita.”
Heikkisen perustelut ajokortti-iän alentamiselle ovat kestävät. Ajo-oikeuden rajaaminen vain haja-asutusalueilla asuviin nuoriin on kuitenkin ongelmallista. Rajan vetäminen kaupungin ja maaseutumaisen asutuksen välille on lähes mahdoton tehtävä.
Pienissä ja jopa suurimmissa kaupungeissa koulunkäynnin ja harrastusten yhteensovittaminen ei onnistu julkisen liikenteen avulla. Tällaisissa tapauksissa ainoa vaihtoehto on yleensä tukeutua vanhempien tai isovanhempien kuljetusapuun.
Heikkisen esitystä 16-17– vuotiaiden rajattuun ajo-oikeuteen on helppo kannattaa. Ennen uudistuksen toteuttamista olisi kuitenkin syytä selvittää juurta jaksaen sen hyödyt ja mahdolliset haitat.
Kun faktat ovat pöydällä, lopullisen päätöksen tekeminen on huomattavasti helpompaa.