Sika-Anteron viestintäoppi
30 vuotta ja kolme kuukautta takaperin lähestyi muuan Kainuun prikaatin aliupseerikurssi puoliväliään. Kranaatinheitinlinja piti taukoa tuliasemaharjoituksesta. Tauon kuluksi virisi keskustelu, millaiset puolikurssijuhlat pidetään ja spekulaatio, ketä komennetaan Haminan reissulle.
Linjanjohtajana toimi kokenut sotilasmestari, tunnollinen kouluttaja, taitava sotilas ja herrasmies, jonka ei tarvinnut korottaa ääntään. Savossa ja Kainuussa, joista maakunnista varusmiehet prikaatille pääasiassa tulivat, harrastetaan käänteishuumoria. Ilmeisesti sen seurauksena sotilasmestari oli saanut ominaisuuksiensa täydellistä vastakohtaa kuvaavan liikanimen ”Sika-Antero”.
Melko harmiton taukopuhe keskeytyi sotilasmestarin ärähdykseen: ”Sotilaat. Teistä pitää tulla johtajia. Älkää puhuko joutavia, vaan katkaiskaa huhuilta siivet. Ne ovat joukkonne pahin vihollinen.”
Tämä oppi oli hyödyksi meille, jotka komennettiin reserviupseerikouluun. Kurssitalven aikaan sijoittuivat Baltian kansannousut, joista alkoi Neuvostoliiton hajoaminen.
Turvallisuustilanteen kiristyminen johti poikkeustoimiin myös RUK:ssa. Valmiutta kohotettiin. Eräitä kohteita turvattiin kovat piipussa.
Mitään häiriöitä ei onneksi tapahtunut. Henkisesti ja fyysisesti rasittavista ja tilanteen poikkeuksellisuutta korostaneista järjestelyistä huolimatta huhuja ei kuulunut eikä vääriä tietoja levinnyt.
Muissakin joukko-osastoissa oli oppilaiden päähän tehokkaasti iskostettu Sika-Anteron viestintäoppia. Suoritus tehostuu, kun tehtävä pysyy kirkkaana mielessä ilman turhaa spekulointia.
Viestintäosaamista oli sekin, että kanavia ei tukittu turhan takia. Tuon ajan jääkäripataljoonassa krh-komppania ja kevyet krh-joukkueet olivat yhtymän omaa epäsuoraa tulta. Sen piti olla käytettävissä nopeasti ja tilausväylän olla vapaana.
Joskus kun harjoiteltiin rajan tuntumassa, harjoitteli Venäjän poikakin omalla puolellaan ja tuli häiritsemään radioitamme. Vaikka sieltä soiteltiin haitaria, emme ryhtyneet laulamaan mukana vaan vaihdoimme taajuutta tai välinettä.
Syksyllä 1991 palasin opintojeni pariin yliopistolle. Eräs kaveri istuskeli Mattilanniemen A-aulassa päätteen – tai kuten sanottiin, tietokoneen – ääressä tiiviin oloisesti.
Menin tervehtimään ja kysyin, tutkiiko hän opintorekisteriään vai etsiikö tenttikirjaa. Juuri muuhun niitä koneita ei voinut käyttää. Mutta hänpä kertoi lukevansa erään Etelä-Amerikan maan alkuperäisasukkaiden sortoa käsittelevää sähköpostilistaa. Sieltä kuulemma sai asianosaisilta ensi käden tietoa, mitä tapahtuu.
Vilkaisin ruudun vihreinä sykkiviä kirjaimia ja viestien otsikoita. Tokaisin: ”Mistä sinä tiedät, kuka siellä kirjoittaa!” Tätä jäi kaveri miettimään.
Noista sähköpostilistoista siirryttiin pian WWW:n aikaan ja sen erikoistuneimpiin käyttötarkoituksiin. Keskustelupalstat kehittyivät sosiaaliseksi mediaksi. Sosiaalinen media alkoi esiintyä mediana ja osa perinteisestä mediasta puolestaan käyttää sitä lähteenään ja toimintatapojensa muokkaajana.
Yhä useammin kannattaisi näinä aikoina kysyä: mistä sinä tiedät, kuka siellä kirjoittaa – ja että se mitä kirjoitetaan, pitäisi paikkansa. Myös poliitikon kannattaa pohtia, onko jokaista päähänpistoa riennettävä someen torveamaan.
Sika-Anteron viestintäopin ydin pätee universaalisti: katkaiskaa huhuilta siivet – ne ovat joukkonne pahin vihollinen.