Mariseminen vastuunkantamisen raskaudesta ei tuo yhtään ääntä

Keskustan viestiin on kannatuslukujen myötä hivuttautunut ajattelutapa, jonka mukaan ”hallitusvastuu painaa” tai ”vastuunkantajaa ei palkita”. Jos on tarkoitus menestyä vaaleissa ja pyrkiä jatkossakin vastuuseen, niin tällainen asenne on myrkkyä.

On rakennettu rinnastusta vuoden 1995 ja 2019 vaalien välille. Rinnastus houkuttaa, koska tuolloin keskusta teki vahvan vaalityön avulla paremman vaalituloksen kuin syksyn gallupit ennustivat.

Muilta osin rinnastus vähän ontuu. Vuosina 1991–1995 Suomessa koettiin suuri lama, massatyöttömyys, pankkikriisi, valuuttapako, pakkodevalvaatio, pienyritysten konkurssiaalto, idänkaupan ja kansantalouden romahdus, keskustan kahtia jakanut EU-jäsenyyskysymys, Neuvostoliiton hajoaminen turvallisuusriskeineen – mutta myös talouden käänne parempaan ja monien uhkien väistyminen hallituskauden puolivälissä.

Esko Ahon hallitus leikkasi menoja ja korotti veroja, mutta teki muutakin. Yhteisöverouudistus laajensi veropohjaa ja vahvisti kuntien taloutta. Perusturvasta ei leikattu. Opiskelijoiden asema koheni opintotukiuudistuksessa.

Nyt hallituksella on ulkoa tulevia haasteita EU:n ja kansainvälisen politiikan jännitteissä. Talous kasvaa ja julkinen talous lähestyy parempaa.

Mutta tulosten saavuttaminen on tuskaisaa kotimaan uudistuksissa ja välillä keskustan leipälajeissakin.

Neljännesvuosisadan takaiset haasteet olivat kuitenkin eri mittaluokkaa. Niidenkään keskellä ei silloinen pääministeri Aho alkanut puhumaan ”hallituksen kitkuttelevan eteenpäin”, kuten omaan pääministeriyteensä ja hallitukseensa täysin väsähtänyt Jyrki Katainen viime hallituskaudella teki.

Ahon hallitus ei kaatanut eduskunnassa vaalien lähestyessä omia ehdotuksiaan, kuten puolestaan Alexander Stubbin hallitus loppumetreillä teki. Eikä Aho voivotellut politiikan olevan rikki, vaan teki sitä niillä edellytyksillä, jotka vallitsivat.

Eipä Aho myöskään ruinannut ymmärrystä eikä uhriutunut julkisissa esiintymissään. Hänen reseptinsä hallitusvastuun ja puoluekannatuksen yhdistelmään oli johtajalle ainoa mahdollinen: ”Jos me hyvin hoidamme maan asioita, niin kyllä kansa meidät siitä palkitsee”.

Jos ylipäätään haluaa toimia politiikassa mielekkäästi, niin näin on syytä uskoa, toivoa ja toimia.

On ryhdytty puhumaan siitä, että vaalit ratkeavat tunnelmiin ja vaikutelmiin. Ne ovat kuitenkin vain pintaa, totuus on syvemmällä. Äänestäjien ratkaisut perustuvat pohjimmiltaan niihin asioihin ja kokemuksiin, jotka toistuvat heidän jokapäiväisessä elämässään. Siltä pohjalta he sitten tunnistavat jonkun puolueen tai ehdokkaan viestin, identiteetin ja olemuksen, jos sellainen on.

Keskustan pitää selkeyttää viestinsä ja asenteensa, tai jos nyt niin halutaan sanoa: luoda vaikutelma.

On aika jättää tehtyjen päätösten selittely edellisen hallituksen saamattomuudeksi. Pitää kuunnella sisäistä keskustelua ja tehdä – opiksi ottaen – selkeä esitys seuraavan vaalikauden isoista asioista.

Parin viikon takaisessa puoluevaltuustossa ei vielä oikein tullut selväksi, pyrkiikö keskusta olemaan sovitteleva voima vai hyökkääkö se joka suuntaan.

Se on ihan selvää, että mariseminen vastuunkantamisen raskaudesta ei tuo yhtään ääntä. Politiikassakin tunnetaan sankari- ja marttyyri-ilmiöt, mutta säälipisteitä ei jaeta.