Sunnuntain radio

Pakina

Radion kuuntelemisessa sunnuntaiaamuisin on erikoinen hohto. Olettaen että kuuntelee Radio Suomea. Tulee leppoisia musiikkiohjelmia, ammattitaidolla toimitettuja. Ei ole kaupallisten radioiden tekopirteitä aamutiimejä.

Ilmainen vinkki aamutiimeille; kuunnelkaa joskus itse. Ehkä on ikävä huomata, että ette olekaan hauskoja, tuoreen iltapäivälehden ääneen lukeminen ei ole journalismia ja villi veikkaus: kovinkaan monia ei kiinnosta oliko appelsiinissanne siemeniä.

On toki sekin vaihtoehto, että ette huomaa mitään moitittavaa. ”Hyvin mä vedän!” luulon kanssa hautaan asti.

Minä, minä, minä -tauti on levinnyt Ylen alueohjelmiinkin. Voi olla peräti ohjeistus ”puhukaa itsestänne, niin kuulijat tuntevat läheisyyttä”. Mistä sitä tietää, vaikka joku yksinäinen tuntisikin.

Uskoisin että suurimpaan osaan kuulijoista se vaikuttaa samoin kuin kaupallisten asemien länkytys. Ette vain ole kiinnostavia ihmisiä.

Mutta sunnuntaiaamun radio, se on rakas lapsuusmuisto. Kun heräsi maalla, vieraskamarista kaikessa rauhassa, olivat naiset jo käyneet aamuaskareilla navetassa. Radio oli laitettu hiljaa soimaan, se kuului vaimeasti, harrasta ohjelmaa siihen aikaan, kaukainen virrenveisuu.

Ikkuna oli auki, leppeä tuuli heilutteli verhoa, kärpäset kiusasivat, ulkona tuoksui kesä. Tuoretta, lauantaina leivottua rieskaa ja päälle tanakat siivut metwurstia, koska 8-vuotiaalle ”kaupunnin herralle” ei muu kelvannut. ( Nii-in, pitääkö minunkin mennä radioon kertomaan tämä, minä, minä, minä ja kesämuisto ).

Ikä tasoittaa genrerajoja, paitsi osa räpistähän on ihan paskaa. Toisaalta on ajan kysymys, kun Juha Vainio-palkinto tai Reino Helismaa-palkinto on pakko antaa suomalaiselle räppärille, siellä käytetään suomenkieltä rikkaasti ja raikkaasti ja oivaltavasti.

Iskelmä oli ennen pakkopullaa, nyt sekin menee sunnuntaiaamun iskelmäradiossa, on kuitenkin se Peter von Baghin lanseeraama kansakunnan salattu muisti.

Pekka Laine toimittaa asiantuntemuksella, arvatenkin taustatyön vaivaa kaihtamatta oivan kattauksen joka sunnuntaille. Kyllähän edeltäjät, Heikki Harma ja Jake Nymankin tietenkin paikkansa täyttivät. Kansanvalistusta ja nostalgiaa oivassa suhteessa.

Leppoisasti mennään aina Kansanradioon asti. Sitä viisautta en sentään kestä.

Jari Nenonen Jari Nenonen on haminalainen kirjailija ja pakinoitsija. Hän on kirjoittanut Suomenmaahan vuodesta 1977. Nenosen motto on "Ei se niin vakavaa ole”.

Ei kommentteja

Voit kommentoida kirjauduttuasi palveluun. Tarvitset kirjautumiseen Suomenmaa-tunnuksen