Sankareita kaikki?
J. Karjalainen tunnetusti laulaa kuinka olemme sankareita kaikki. No, Vepakin lauloi että jokainen ihminen on laulun arvoinen. Ja onkin, Vepa tosin täsmensi että kaikista ei saa kaunista laulua.
Nykypäivän sankaruus on ihmeellistä. Miltei teollisesti julkaistaan omaelämänkertoja rosvoista, joista osa lusii vielä vuosikausia, osa on ainakin nyt vapaalla.
Maailmanlaajuista trendiä seurataan siinä, että kokoteilla alkaa olla omia televisiosarjojaan. Asiaa ei mitään, mutta näytetään rahvaalle luksusta.
Luulisi vapisuttavan, koska on nähty kuinka rikasoletetut stefut voivat heittää pihalle luksuksesta. Hyvä jos saa merkkilaukun viedä mennessään. Dubaista Tuusulaan on yllättävän lyhyt matka.
Sitten ovat futissankarit. Enkä nyt tarkoita Huuhkajia, oikeita sankareita, vaan sitä mölisevää joukkoa, jolla, lajista riippumatta, ei ole mitään tekemistä menestyksen kanssa. Tekijä on tekijä, katsoja on katsoja vaikka huutaisi kuinka.
Lääkärit sanoivat, että Pietariin futisturistina matkustaminen on suurta itsekkyyttä. Viisaampaa olisi katsoa sohvalta. Mutta ei! Sinne on päästävä koska ”me pelaamme”.
Ja mitä tekee media? Saattaa oman elämänsä sankareita Vaalimaalle asti, aivan kuin oltaisiin kuuta lähdössä valloittamaan. Kun mennään kännimölisemään ja ehkä tuomaan tartuntoja.
Vaalien jälkeen alkoi päässäni soida tuttuja sävelmiä ja kun pään tuotoksille ei mitään mahda, niin se sanoitti niitä uudelleen. Sellainen Breakfast at Tiffany biisi soi Sanna Marinin äänellä Aamiaisen piffasi veronmaksaja.
Ultra Bra soi korvissani, Anni Sinnemäki oli uudelleen sanoittanut ja ne lauloivat Minä katselin parvekkeelta, pormestariuden loittonevaa selkää…
Poikkeuslupakuviot eivät sentään laittaneet laulamaan Olen astunut kaupungin rakennusjärjestyksen yli, täällä minut tunnetaan, vankiloissa. Ja Annin tuttavaperhe laulaa riemulla Simon politiikkalaulua; Anni järjestää…
Meksikon pikajuna soi persujen sekalaisen porukan vaalimenestyksen jälkeen: Pikku-Pete, iso-Pat, gangstereita molemmat, valtuustossa istuvat.
Yhtään en kaipaa sitä kun Paula Lehtomäki, kovin innoissaan joka käänteessä lauloi karaokessa Kuka pelkää Paulaa.
Mutta hyvillä mielin Annika Saarikko voi varioida Junnun Fredille tekemää sanoitusta: Mä kolmatta sijaa puolustin, taas kerran.