Luokkakuvia

Pakina

Koulukuvaus on ollut ja on osin vieläkin, raakaa bisnestä. Kilpailutus on ollut vähäistä ja vanhemmat ovat kiltisti maksaneet ylihintaa.

Koulut ja opettajat ovat hyötyneet, vaikka Suomessahan siis ei ole korruptiota, eihän. Joku tolkku hinnoitteluun on kuitenkin löytymässä, toivottavasti.

Neljän lapsen isoisänä meille on kertynyt luokkakuvausten oheistuotteita, yksilö- ja sisarkuvia pöytäpinnoille niin, että ammattijärjestäjä pillahtaisi itkuun.

Viimeistä kvartaalia kun elää, niin herkistyin kaivamaan omat luokkakuvani esille.

Mustavalkoisia tietenkin, kymmenen. Neljä kansakoulusta, kuusi lyseosta, koska ikäluokkani yleisin peruskoulutus oli kuusivuotinen keskikoulu. Niin, neljännen luokan kuvia kahdelta vuodelta.

Ekan luokan kuva on tupakkiaskin kokoinen. Minulla on kernitakki ja nahkasormikkaat, pieni herrasmies, ei uskoisi että ahtaajan poika. Ainakin kaksi on kuollut jo.

Tokan luokan kuvassa minusta ei näy kuin autosuikka. Piiloudun Harrin taakse. Tällöin luokalla oli kaksi meitä muutaman vuoden vanhempaa mustalaistyttöä. Oli silloin kun sattuivat tulemaan. Ajatelkaa, jos ei ollut kiltisti, joutui niiden viereen istumaan!

Kolmannen luokan kuvasta bongaan jo neljä kuollutta. En mainitse viinaa.

Lyseon ekalla ollaan jo matkalla menestykseen. Sieltä tuli dipl. insinööriä, yrittäjää, raksamesuja, opettajia, ehkä pari humppaullaakin.

Toisen luokan kuvasta löydän ortodoksipapin, Australiaan muuttaneen, pari vainajaa lisää, tytöt ovat tulleet viehkeämmiksi.

Kolmannen luokan kuva on mosaiikkimainen, passikuvan tapaiset, jokainen omassa ruudussaan.

Olenpa apean näköinen. Ehkä vaistoan jo algebran ehdot.

Ensimmäistä kertaa neljännellä. Luokalle jääneitä on tullut viisi. Tytöillä on rintoja. Minulla on luokkakuvassa kumisaappaat jalassa.

Toista kertaa neljännellä olen uusia luokkakavereitani vanhempi. Tästä porukasta tuli tuomari, viinakaupan johtaja, inssiä moneen lähtöön, huippuampuja, sosiaalityöntekijä Ruotsiin, taas yksi Australiaan, pari taivaaseen.

Viidennellä istun likkojen kanssa eturivissä, aika shemeikkana. Jukka-vainaa istuu siinä joukossa. Tuli jääkärinä armeijasta suorittamaan keskikoulun loppuun.

Lasken että vain kuusi meistä on jäänyt kotikulmille. Ei pystytty lähtemään. Muut eivät pystyneet jäämään.

Jari Nenonen Jari Nenonen on haminalainen kirjailija ja pakinoitsija. Hän on kirjoittanut Suomenmaahan vuodesta 1977. Nenosen motto on "Ei se niin vakavaa ole”.

Ei kommentteja

Voit kommentoida kirjauduttuasi palveluun. Tarvitset kirjautumiseen Suomenmaa-tunnuksen