Lehmannin vellokset

Pakina

Viime viikolla tuli kymmenen vuotta Lehman Brothersin konkurssista. Se tunnetusti heilutti maailmaa.

Hesari olikin kysellyt talousvaikuttajilta, että missä he olivat tiedon saadessaan ja mitä ajattelivat.

Me vanhukset muistamme missä olimme kun Kennedy ammuttiin, tai John Lennon tai Olof Palme. Muistamme noottikriisin ja Tshekkoslovakian miehityksen, Kuuban kriisin ja kaksoistornit ja tsunamin. Mutta mitä muistaa tavan tallaaja syyskuun viidennestätoista vuonna 2008.

Vaimo oli noussut aikaisemmin. Hän jotain aamupalalla (vadelmajugurttia, puolikas kiiwi, metwurstileipä ja kuppi kahvia) mainitsi että Lehmannin vellokset ovat menneet konkurssiin.

En keskittynyt, luulin että puhui Löfmanin veljeksistä. Onkos niillä se vaatekauppa Kouvolassa? Ei kun Lehmannit!

Minulla oli muita huolia. Mersun ovet olivat ruostuneet, niin kuin silloin kaikilta. Se menisi 3/4 takuutyönä, itsellekin jäisi yli tonni maksettavaa. Tämä stuttgartilaisen ja veholaisen logiikan vuoksi. Kun öljyjä ei ole vaihdettu merkkiliikkeessä, niin sehän vaikuttaa ovien ruostumiseen.

Tähänkin kustannusjakoon pääsemiseksi oli pitänyt laittaa viestiä korkeimpaan johtoon. Siunattu se ihminen, joka on neuvonut että puhu päälle äläkä perseelle.

Jos oikein tarkkaan haluan muistaa, niin 15.9.2008 vatsa toimi melko hyvin. Närästys oli miltei loppunut, kun olin lopettanut purukumin mässytyksen. 57 vuoden kypsässä iässä voi antaa jo hieman periksi omalle teiniydelleen. Ei kuitenkaan laiteta harmaita kenkiä eikä lippalakkia.

Ettei vain ollut juuri 15.9. 2008 kun Kenosta tuli neljä euroa. Koska käytin lehmannilaista matematiikkaa, niin katsoin sen voitoksi, vaikka olinkin maksanut viikon kestokenosta paljon enemmän.

Rouva meni iltavuoroon ja oli jo valmiiksi nyreissään, että Mersun ovien vaihdon aikana häntä tultaisiin kuljettamaan Hi-Acella. Ehkä kävin, ihan varmaan en muista, kahvilassa hakemassa vertaistukea tähän pulmaan; mikä on etteivät naiset hyväksy hyötyajoneuvoja.

Saattoi siinä joku velkainen huokaista, että asiantuntijat povaavat asuntolainojen korkonousuja. Pankit säikähtävät ja asuntojen vakuusarvot romahtavat. Pitääkö viedä pöytähopeatkin pankkiin pantiksi.

Koska hain rouvan vasta illalla töistä, niin otettiin autogrilliltä makkaraperunat. Hyvin muistan.

Jari Nenonen Jari Nenonen on haminalainen kirjailija ja pakinoitsija. Hän on kirjoittanut Suomenmaahan vuodesta 1977. Nenosen motto on "Ei se niin vakavaa ole”.

Ei kommentteja

Voit kommentoida kirjauduttuasi palveluun. Tarvitset kirjautumiseen Suomenmaa-tunnuksen