Kesän pakkohauskat

Pakina

Lapsena juhannus oli yksinkertaista. Koivut laitettiin oven pieleen ja limsakori oli kellarissa.

Kun nykynuoriso kuluttaa energiajuomia satasella saman verran kuin pörisevä romubemarinsa, niin 50-luvulla limonadia sai lähinnä vain juhannuksena.

Oppipahan laskentoa. Puukorissa 24 pulloa, sinänsä kätevä, että on tasajaollinen neljään lapseen asti. Viisilapsisessa syntyi iso riita, kuusilapsisessa meni taas tasan.

Juhannus oli siinä. Nyt ei ole.

Valmistautuminen alkaa jo alkuviikosta, ei sellaista kaupparyhmää, ettei tulisi grillilihamainoksia ja makkaramainoksia.

Olutta, lonkeroa, hyttystorjuntamyrkkyjä, telttoja, kumiveneitä ja ilma-aseita. Tikkataulu on uusittava, krokettipeli ostettava, vaikka kukaan ei pelaa. Juoppo setä saakeli tekee mölkkypalikoista nuotion.

Jokainen lehti esittää viinisuosituksia. Yksi viini sopii kanan kanssa ja toinen kalan. Omat viinit vielä makkaralle ja lihalle ja helsinkiläisvieraille.

Sikäli maanläheistä, että kun niiden aikuisväki on tottunut syömään Michelin-ravintoloissa, niin niiden kakaroille sentään kelpaa kiikku, joka on tehty kulahtaneesta Hakkapeliitasta.

Mennään siis mökille tai mennään saareen, örveltämään vierasvenelaituriin. On festareita, joissa kesäyön rauha konkretisoituu.

Toinen toistaan suulaimmat kaupallisradiojuontajat vetävät juhannusshowta (loukkaa sekä juhannuksen että shown käsitettä), ja kulloinenkin kesähitti raikaa nupit kaakossa. Siis lujaa.

On kesäpaikan emäntiä, jotka uurastavat koko juhannuksen, että kaikille olisi muurinpohjalettuja ja syömisiä kunkin allergian mukaisesti.

Yhdelle ei munaa, toiselle ei viljaa, kolmannelle ei mitään lihaa. Kahvi kelpaa, jos se on reilun kaupan kahvia.

Jos noustaan kuljetusvälineeseen ja lähdetään kylille juhannustansseihin, niin yksi putoaa veneestä tai kärähtää ratista.

Turpaansa saa Helsingin elvistelijä kylän vahvalta, tai sitten syntyy maalisvauvaan johtava yhteisymmärrys paikallisen ja juhannuskäypäläisen välillä.

Sitten olemme me, jotka emme poistu asfaltilta.

Juhannus kaupungissa on jotain sekin. Siis kaipuuta luontoon ja sipistelyä kuivan valkoviinin kanssa. Televisio esittää kuin kiusalla vieläkin huonompaa ohjelmaa kuin normaalisti.

Mutta silti juhannusta odottaa. Pääsee toteamaan, että kohta on jo syksy.

Jari Nenonen Jari Nenonen on haminalainen kirjailija ja pakinoitsija. Hän on kirjoittanut Suomenmaahan vuodesta 1977. Nenosen motto on "Ei se niin vakavaa ole”.

Ei kommentteja

Voit kommentoida kirjauduttuasi palveluun. Tarvitset kirjautumiseen Suomenmaa-tunnuksen