Joulukin muuttuu

Pakina

Tunsin piston sydämessäni, kun näin Prisman parkkipaikalla kuusia. Niin hienoja, niin tuuheita, eivät tarvitsisi koristeita ollenkaan. Mutta kun on tehty päätös, meille ei tule joulupuuta.

Ensin luovuttiin elävästä kuusesta ja elävistä kynttilöistä. Oli jotain itäsaksalaisia sähkökynttiläsarjoja ja muovikuusi. Saipa nähdä senkin ihmeen, että sekin alkaa vuosien jälkeen varista.

En lähtenyt valkoisten tai mustien muovikuusien muotiin.

Joulukuuseen kuitenkin liittyy muistoja. Pelkästään tuoksu.

Ja sitten se, että kuuseni tuppasivat olemaan surkeita viime hetken ostoksia. Niitä piti ylenpalttisesti koristaa lippunauhoilla, kaikenlaisella krääsällä.

Vieläkin jossain komeron pohjalla on kenkälaatikko, johon äitini on aikanaan kauniilla käsialallaan kirjoittanut Joulukuusen koristeet.

En mene kaivelemaan, alkaa vain itkettää. Lastenlasten kotona on valkoinen kuusi, veikkaan että kissa, uudehko perheenjäsen, kaataa sen päivittäin.

Ostin kinkkuja, kaksikin. Pieni kotiin ja suurempi sitten joulutaloon. Kaupan pakastearkuilla oli vilske. Paistopussit ja kinkkumittarit olivat näkyvästi esillä.

Itse en tietenkään mitään osaa, mutta ei äiti tarvinnut paistopussia. Ruiskuoreen!

Rouvakaan ei näytä tarvitsevan paistomittaria. On anoppivainaani ohje, kypsäksi paistamisen aika katsotaan kellosta. En laita kaavaa tähän, etten saa tunnolleni kenenkään kinkun raa’aksi jäämistä tai ylikypsyyttä. Talot eläkööt tavallaan.

Arkulla puolituttu rouva tuli liputtamaan tanskalaisen kinkun puolesta. En ollut manipuloitavissa, kotimainen luuton viljapossu antaa vastinetta rahalle. Varmaan ei mitään vikaa tanskalaisessakaan, mutta tässä puhutaan myös kotimaisen tuotannon ja sitä kautta jopa huoltovarmuuden puolesta.

Jossain sentään on vielä lihantuottajia, jotka jaksavat taistella EU:n määräysten ja kaupan halpuutusten kanssa.

Kun ajatellaan että kinkku, mitä täysintä tavaraa, maksaa kuluttajalle tuotannon, verojen ja kaupan katteen jälkeen reilun kuusi euroa kilolta, niin kyllä hinta-laatusuhde on enemmän kuin kohdallaan.

Toki huuto lihansyöntiä vastaan lisääntyy koko ajan. En suostu tuntemaan häpeää kuin korkeintaan ahmimani määrän vuoksi.

Lähipiirissä on yksi alkanut kasvissyöjäksi. Maltanko olla kuittailematta joululounaalla?

Jari Nenonen Jari Nenonen on haminalainen kirjailija ja pakinoitsija. Hän on kirjoittanut Suomenmaahan vuodesta 1977. Nenosen motto on "Ei se niin vakavaa ole”.

Ei kommentteja

Voit kommentoida kirjauduttuasi palveluun. Tarvitset kirjautumiseen Suomenmaa-tunnuksen