EU-sääntelyn minimitason riitettävä

Suomen asenne EU:n direktiiveihin on aina ollut erikoinen.

Haluamme järjestelmällisesti aina ylittää kansallisella lainsäädännöllämme EU:n asettamat miniminormit. Siten ammumme itseämme säännönmukaisesti jalkaan lisäämällä vapaaehtoisesti byrokratiaa sekä kustannuksia.

Kun muualla Euroopassa on opittu kysymään EU:lta: ”Miten me voisimme toimia näin tai näin?”, kysyvät suomalaiset aina: ”Voimmeko me kuitenkaan tehdä näin tai näin?”

Jälkimmäiseen kysymykseen vastataan yleensä ”ei ja ei”, mutta ensimmäinen pakottaa pohtimaan erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja.

EU:n asettamien miniminormien ylittäminen on byrokratisoinut yhteiskuntaamme ja esimerkit ovat kaikkialla ympärillämme. Juha Sipilän hallitus on sitoutunut normien purkamiseen ja työ on hyvässä vauhdissa, mutta kaikki virkamiehet eivät ole tätä vielä tuntuneet ymmärtävän.

Yksi esimerkki aiheesta on taannoinen räjähdeasetus, joka kumottiin sen oltua voimassa kolme päivää. Asetus olisi velvoittanut patruunoita kotonaan säilyttävän hankkimaan paloturvallisen kaapin. Siihen olisi tullut merkitä säilyttäjän omat yhteystiedot, sekä asettaa kaappiin avotulenteon ja tupakoinnin kieltävät merkinnät sekä räjähdemerkki.

Tällaisessa ei ole mitään järkeä.

Kansallinen lisäsääntelymme aiheuttaa kilpailuhaittaa ja kustannuksia suomalaisille yrityksille ja veronmaksajille.

Mikko Kärnä

Kävin viime viikolla tutustumassa Lapin ammattiopiston toimipisteeseen ja luonnonvaratuottajien osaamiseen Kemijärvellä. Luonnonvaratuotannolle on maailmanlaajuista kysyntää ja alalla valtavasti potentiaalia.

Suomessa isotkin yritykset ovat kuitenkin helisemässä alan normien ja sääntelyn myötä.

Järjetön esimerkki sääntelystä on viime vuosina hittituotteeksi noussut pakurikääpä. Sitä voidaan käyttää pakuriteenä, mutta jos valmistat siitä vaikkapa kastikkeen tai karamellin, ei se enää ole laillista.

Jotta käyttö olisi laillista, pitäisi pakurikäävän käytölle kastikkeessa tai karamellissa hakea Euroopan komissiolta uuselintarvikelupa. Luvan saamiseksi yrittäjän taas pitää tehdä selvitys tuotteen turvallisuudesta.

Selvitys voi tulla hyvinkin kalliiksi ja kun lupahakemuksen käsittely vie tällä hetkellä Eviran mukaan 2-4 vuotta, heittävät monet yrittäjät hanskat tiskiin heti alkuunsa. Onko tässä enää mitään järkeä?

Mielestäni valtioneuvoston tulisi pikapuoliin tehdä periaatepäätös EU-säädösten toimeenpanon vähimmäistason ylittävästä sääntelyn kiellosta. Tällä tarkoitettaisiin esimerkiksi sitä, että ministeriöiden tulisi aina pyytää valtioneuvoston kanslialta lupa lainsäädäntöhankkeisiin, jotka ylittävät EU:n minimitason, sekä esittää lisäsääntelylle uskottavat perusteet.

Kansallinen lisäsääntelymme aiheuttaa jatkuvasti kasautuvaa kilpailuhaittaa sekä kustannuksia suomalaisille yrityksille ja veronmaksajille. On koko kansakunnan etu, että tällaisesta järjettömyydestä luovutaan.