Väki vähenee, pidot eivät parane
Aleneva syntyvyys on vaikea paradoksi. Lapsien saaminen on yksi henkilökohtaisimmista asioista ihmisen elinkaaressa. Toisaalta väestönkehityksellä on ratkaiseva merkitys hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuudelle.
Kylmästi kansantalouden kannalta katsottuna tilanne on se, että yhä harveneva joukko työikäisiä maksaa jatkossa vanhusten palvelut ja eläkkeet. Myös yritysten kasvun suurin este on pula työntekijöistä.
Lisäksi taantuva väestökehitys vaikuttaa investointeihin tai paremminkin niiden vähyyteen. Pahimmillaan väestön väheneminen ruokkii näivettymisen kierrettä, jossa koetuksella ovat niin tuottavuus, kilpailukyky, julkisen talouden tasapaino kuin veroaste.
Erityisen huolissani olen siitä, että lapsikadon seuraukset iskevät nopeiten ja koviten jo valmiiksi harvaan asutuille seuduille.
Keskusta haluaa, että ihmiset voivat aidosti valita, missä asuvat ja työskentelevät. Nyt on herättävä toimimaan, jos haluamme, että päiväkotien, koulujen ja terveyskeskuksien päälle ei jatkossa vedetä läjäpäin rukseja.
Mitä sitten voimme tehdä, että saamme syntyvyyden laskun taittumaan? Vai tuleeko meidän vain löytää keinot sopeutua vallitsevaan trendiin?
Vastaukseni on, että tarvitsemme molempia: toimia syntyvyyden edellytysten parantamiseksi sekä sopeutumista laskevaan syntyvyyteen.
Toimia kohdennettaessa on ymmärrettävä ilmiön moninaiset syyt. Yksinelävien määrä on kasvanut, elämäntyylissä korostuu yksilökeskeisyys, asumisen kustannukset ovat nousseet erityisesti suurimpien kaupunkien osalta, työelämä on pirstaleisempaa ja kaupungistumisen myötä sukulaissuhteisiin perustuvat turvaverkot ovat maantieteellisesti entistä hajanaisemmat.
Osaan syistä voimme pyrkiä vaikuttamaan, osaan emme. Osaan auttavat lisäresurssit palveluihin ja tukiin, osassa tarvittaisiin pikemminkin asenne- tai kulttuurimuutos.
Tilastokeskuksen viimeisin väestöennuste nosti alhaisen syntyvyyden koko Suomen huolenaiheeksi. Syntyvyys on kuitenkin laskenut kahdeksan vuotta peräkkäin ja huoli kehityksestä ollut aitoa jo vuosia.
Hallitusohjelmaan keräsimme joukon perhepoliittisia toimia, joita lähdemme nyt toteuttamaan.
Valmisteilla on kansallinen lapsistrategia ja lapsiperhepalveluita parannetaan muun muassa kehittämällä neuvoloista perhekeskuksia, joista saa entistä moninaisempaa tukea. Tulossa on myös lapsilisän yksinhuoltajakorotus sekä monilapsisen perheen lapsilisän nosto.
Perhevapaauudistus toteutetaan keskustan linjan mukaisesti lasten ja perheiden ehdolla. Isien hoivavastuuta kasvatetaan, mutta ei leikkaamalla äitien tukikuukausia. Kotihoidontuki jatkuu nykymuotoisena. Keskusta piti hallitusneuvotteluissa tärkeänä, ettei uudistus saa rajoittaa perheiden valinnanvapautta tai olla leikkaus. Se tuleekin olemaan aito parannus lapsiperheille ja uskon sen osaltaan helpottavan työn ja perheen yhteensovittamista.
Myös työantajilla on mahdollisuus kehittää kulttuuria lapsiystävällisempään suuntaan mahdollistamalla työntekijöille nykyistä paremmin joustoja arjen tarpeisiin.
Perhepolittiisten toimien lisäksi on tärkeää tehdä olot nuorille luottamusta ja tulevaisuuden uskoa herättäviksi.
Meidän tulee tehdä kaikilla lohkoilla politiikkaa, joka tarjoaa ennen muuta vakaita tulevaisuudennäkymiä, niin työtä ja toimeentuloa kuin kohtuuhintaista asumista. Niitä lähtökohtia, joista käsin entistä useammalla olisi mahdollisuuksia elää toivomansa kaltaista perhe-elämää.
Ilman maahanmuuttoa väkilukumme olisi kääntynyt laskuun jo vuosia sitten.
Lisäksi tarvitaan sopeutumista nykytilanteeseen, kuten lisää osaamisperusteista maahanmuuttoa. Ilman maahanmuuttoa väkilukumme olisi kääntynyt laskuun jo vuosia sitten.
Hallituksen budjettiesitys tunnistaa lisätyöntekijätarpeen ja sen, ettei ulkomaisia työntekijöitä saada Suomeen sormia napsauttamalla: siksi muun muassa päätimme helpottaa ulkomaalaisten opiskelijoiden jääntiä Suomen tutkinnon suorittamisen jälkeen ja vähentää työ- ja koulutusperäiseen maahanmuuttoon liittyvää byrokratiaa.
Lisäksi EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta tulevan työvoiman tarveharkinnan asteittaista poistamista on syytä harkita ja ulkomaista työvoimaa tulee pyrkiä ohjaamaan niihin maakuntiin, joissa työvoimapula on huutavinta. Työntekijätarve ei saa muodostua yritysten kasvun ja alueiden elinvoiman esteeksi.