Ympäristönsuojelun ristiriidat elintarviketuotannossa

Mielipide

Ympäristön suojelu on terminä kaunis tavoite, mutta sen toteuttaminen tuo vastaan ristiriitoja, jos puhutaan ruosta, ilmasta tai Itämerestä.

Ilmastopaneeli puhuu usein kasvissyönnistä ilmaston pelastajana ja muistuttaa lihansyönnin haitallisuudesta. Naudanlihan ympäristövaikutukset otetaan brasilialaisen lihantuotannon tunnusluvuista.

Tiedot ovat sinänsä oikeita, mutta eivät kuvaa suomalaista tuotantoa. Suomessa realistisena tavoitteena on hiilineutraali naudanlihan ja maidon tuotanto. (Qvidja ja Valio)

Ympäristön monimuotoisuudesta, biodiversiteetistä, kannetaan huolta. Ympäristömme monimuotoisuus on suuresti kärsinyt nautakarjan ja varsinkin sen laiduntamisen vähenemisen seurauksena.

Laidunniityt ketokukkineen olivat aikanaan perhosten ja pörriäisten paratiiseja, mutta laidunnuksen loputtua ne ovat vesakoituneet tai heinittyneet.

Nyt pientä osaa niistä raivataan ja niitetään talkoovoimin ja laidunnetaankin, mutta mittakaava edellyttäisi laajamittaista laidunnusta. Pörriäisten pelastamisen lisäksi ranta-alueiden laidunkäyttö vähentää ravinnepäästöä vesistöihin.

Nautakarjan suurena haittana pidetään niiden röyhtäilyjen metaanipäästöjä. Lypsykarjan röyhtäilyjen metaanipitoisuus on jo puolittunut. Merkittävin metaanin lähde ja myös biokaasun raaka-aine kotieläintuotannossa on lanta.

Itämeren ravinnepoistojen kannalta tärkeää olisi laajojen rantaruovikoiden niitto ja poisto kasvukaudella.

Suunnitelma jättilaitoksen perustamisesta saaristomeren ruovikoiden kaasutukseen ontuu sikäli, että pidemmällä matkalla suurten massojen kuljetuksen rekkaralliin tarvittava energia on äkkiä 80 prosenttia koko energian saannista. Vaikka se ajettaisiin biokaasulla, vähän jää enää myytäväksi. Biokaasu on tuotettava massan syntysijoilla.

Metaani on voimakas kasvihuonekaasu, mutta myös arvokas ja puhdas uusiutuva energiamuoto.

Kyse on sen talteenotosta. Jotta biokaasun tuotanto voisi merkittävästi laajentua, laitosten olisi oltava nykyisiä jättilaitoksia huomattavasti pienempiä, tila- tai kyläkokoluokkaa. Niiden valmistaminen teollisesti sarjatuotantona pienentäisi perustamiskustannuksia ja tekisi kaasuntuotannon kannattavaksi.

Kaikki tarvittava tieto ja tekniikka on jo olemassa. Tarvitaan vain asiaan innostuva yrittäjä, riittävä investointituki ja jakelumarkkinan varmistaminen, johon nykyinen polttonesteiden korkea verotus antaa hyvät mahdollisuudet. Tässä työ- ja elinkeinoministeriölle suuri tehtävä yhdeksi suunnaksi koronan jälkeiselle vihreälle elvytykselle.

Fossiilisten polttoaineiden korvaamisen lisäksi koko ympäristö kiittäisi. Synteettistä lihaa valmistetaan jo laboratoriossa, mutta ympäristömme monimuotoisuudelle se ei ole ratkaisu.

Kotieläintilojen yhteydessä olevat biokaasulaitokset voisivat vastaanottaa laajasti lähialueen muutakin biojätettä kaasuntuotannon raaka-aineeksi ja tietysti myös rantaruovikoita. Kaasutus on tehokkain tapa bioenergian tuotantoon.

Ympäristömme kannalta mittakaavaltaan merkittävien vaikutusten saavuttamiseksi toiminnan on oltava taloudellisesti kannattavaa. Silloin se parantaa yhteiskuntamme kykyä selviytyä myös taloudellisen kestokyvyn osalta.

Suomi tarvitsee koronan jälkeen kaiken mahdollisen tuotannon ja työpaikat, joilla maksetaan ikääntymisen seurauksena syntyvä kestävyysvaje.  

Ismo Saari

Salo