Yleissivistys on pohja yhteistyöhön
Päivi Mononen-Mikkilän kirjoitus viritti mieleeni mietteitä, ja maaseudun kasvattina tässä joitakin mielipiteitä lausun.
1970-luvulla opiskelin sivuaineena yhteiskuntapolitiikkaa, kun sitä suositeltiin taide- ja kulttuurialan opiskelijoille, jotta voisi paremmin hakeutua alan töihin muun muassa kulttuurisihteeriksi.
Luennoista jäi mieleeni tietynlainen tulevaisuuden optimismi. Asiat paranevat, kehitys kehittyy ja suomalaisten hyvinvointi kukoistaa.
Vuosikymmenet ovat kuluneet, ja kaikenlaisen tasa-arvon perään vielä toitotetaan. Oma näkökulma vain on oikea, toisen mielipidettä saati perusteluja ei jakseta tai haluta kuunnella.
Maaseudulla ei raha kasva suoraan puussa tai pellosta ei kaiveta kultaharkkoja vaan rehellisiä perunoita. Metsän puu tarvitsee monta työvaihetta ja tekijää ennen kuin se on riihikuivaa rahaa tai digilukusia pankkiotteessa.
Vaikeneminen on katsottu usein parhaimmaksi vaihtoehdoksi, kun ympäristökriitikot muistuttavat luontoarvoista ja luonnon arvottamisesta.
Erilaisten mielipiteiden ja ideologisesti moniväritteisesti hahmotetut ajatukset kannattaa jokaisen kriitikon ensin ajatuksella punnita ennen kuin lausuu lukittuja mielipiteitä.
Minulle taide ja erityisesti kuvataide on avannut ajatuksia, opettanut vertaamaan oman kotimaan menneisyyttä, nykyisyyttä ja tulevaisuuttakin, mutta tuo viimeksi mainittu ulottuvuus on avoin.
Samoin olen saanut tutustua erilaisten kulttuurien kuva- ja ajatusmaailmoihin. Kirjallisuus ja kansatiede valottavat monenlaisia katsomuksia ja elämän kohtaloita, olipa kyseessä yksilö tai kokonainen yhteiskunta, jopa maailma.
Ympäröivä yhteiskunta vaikuttaa kuplivan, on herkkiä saippuakuplan hauraita luomuksia, jotka haihtuvat pienestäkin henkäyksestä, tai panssarilasikuplia, jotka ovat ehdottomuuden linnoituksia.
Avoimuus ja läpinäkyväisyys toimivat kuplissa kuin kuplissa, mutta vuorovaikutus, toisen kuunteleminen ja yhteinen asioiden todellinen tila, tilanne syrjäytyy.
Yleissivistys, johon pitää luoda jokaiselle kansalaiselle mahdollisuudet jo perusopetuksessa, on erinomainen pohja yhteistyöhön ja -ymmärrykseen millä areenalla hyvänsä. Ei rakenneta asioista, joita emme ymmärrä tai joihin ei tietotaitomme heti riitä, niin kutsuttua uutta normaalia.
Tuo yleismedian suosima termi ruokkii pahimmillaan välinpitämättömyyttä, jota ei edes kukaan tuhansista asiantuntijoista pysty pysäyttämään.
Maailma on murheineen ja pienine onnen murusineen tarjolla lähes jokaiselle, some pihisee pienistäkin sattumista ja jyrisee suurista katastrofeista.
Mammuttimainen tietotulva vaikuttaa sysäävän tietyt mielipiteet syrjemmälle, varsinkin jos ne koskettelevat meidän tavallisten kansalaisten arkisten asioiden sujumista.
Mielipiteiden ja yleensäkin asioiden julkistamisessa pääsee ainakin jatkoajalle, jos toteaa savolaisittain, että asia suattaapi olla niin, mutta suattaapi olla näin.
Aune Linnimäki
Mielipideosastolla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia.
Voit jättää mielipidekirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/