Yhteiskunnan on tasattava perhekustannuksia

Mielipide

Arvelen, että keskustaa vastaan hyökätään voimakkaasti, sillä moni on lasten kodinhoitojärjestelmää vastaan ja pitää sitä vanhanaikaisena ajatteluna.

Päinvastoin, se olisi nykyaikaista ajattelua, että talousteoriat ottaisivat huomioon kotitaloustyön arvon, varsinkin kun se tehdään kodin parissa eikä työnnetä sitä yhteiskunnan tehtäväksi.

Toisaalta yhteiskunta ei tee mitään, ihmiset tekevät tai ovat tekemättä.

Montako lasta kunkin naisen olisi synnytettävä, jotta väestö uusiutuisi?

Väestön uusiutuminen on välttämätöntä. Joillakin ihmisillä ei ole monesta syystä ollenkaan lapsia ja toisilla on useita. Yhteiskunnan on tasattava perhekustannuksia monesta eri syystä, ja niinhän me teemmekin.

Sitten on naisten asema työmarkkinoilla. Työmarkkinat eivät uudista työvoimaa.

Keskusta voisi ehdottaa, että eläkettä maksettaisiin sen mukaan, onko aikanaan saanut eläkkeen maksajia ja heitä, jotka jatkavat elämää, siis lapsia.

Sitten on palkka-asia. Ei palkkaa voi maksaa noin vain. Sehän riippuu tuottavuuudesta. Mitä se on ja miten se lasketaan?

Ihmisen elintasoon vaikuttavat muutekin asiat kuin palkka. Esimerkiksi elinkustannukset, verotus, maksut, ikä, terveys ja se, kuinka monta ihmistä palkalla elää.

Niin kai se on ollut maailman sivu, että terveiden pitää tehdä työtä ja luovuttaa osa työn tuottavuudesta heille, jotka eivät voi tehdä työtä iän, terveyden, opiskelun tai elämän uudistamistyön takia.

Kun ostovoimaa olisi kaikilla väestöryhmillä, niin talouselämäkin voi hyvin. Näinhän me teemmekin verotuksen avulla.

Mutta kylvävätkö tiedotusvälineet kateutta ja epäsopua?

Miten tästä eteenpäin?

Olisiko kansalaiskasvatuksesta apua? Tutkitaan, miten yhteiskunta ja elinkeinoelämä toimivat ja selitetään se ihmisille: miten ihmisten tulisi käyttäytyä elämänsä aikana. Raamatun 10 käskyä on hyvä ohje

Marjatta Rönkkö

Kuopio