Viljelijöitä puolustettava, Virkkusen leikkausesitys torjuttava

Mielipide

Kokoomuksen europarlamentaarikon Henna Virkkusen mukaan EU:n maatalous- ja aluetukia pitää tuntuvasti leikata. Tämä linja on torjuttava jyrkästi.

Maaseudun Tulevaisuudessa esitetty Virkkusen viesti käy yksiin hänen kokoomuslaisen puoluetoverinsa Juhana Vartiaisen kanssa.

Vartiainen on todennut, että maataloustukia pitää leikata, niukasti pärjäävät perhetilat pitää ajaa alas ja markkinaehtoiset suurtilat ovat Euroopan ruoantuotannon tulevaisuus.

Oikeistolaiselle euroeliitille ja markkinauskovaisille viestini on, että vaikka kotimaisen ruoan merkitys saattaa simpukkapatojen äärellä unohtua, on tässä maassa vielä vahvaa tahtoa turvata lähiruoan tulevaisuus.

Se edellyttää luotettavaa tukipolitiikkaa eikä leikkauksilla pelottelua. Ymmärrän, että Brysselin päättäjät havittelevat lisää rahaa, valtaa ja merkitystä. Viljelijän kukkarosta on kuitenkin pidettävä näpit erossa.

Muistutan, että ruoan kasvattamisen tukieurot on kerätty EU-kassoihin juuri tätä maataloutta varten. Siitä voidaan kiistellä, onko perusteltua edes kierrättää rahat Brysselin kautta. Selvää kuitenkin on, että kotimaisen ruoan rattaisiin ei uusia kapuloita tule heitellä.

Ruoassa on kyse myös hyvinvoinnista, turvallisuudesta ja oikeudenmukaisuudesta. Jos ei ole viljelijää, ei ole ruokaa.

Tiedän, että moni viljelijäperhe puntaroi maauskoaan ja miettii, pitäisikö investoida tulevaisuuteen vai laittaa hanskat naulaan.

Vaihtoehdot ovat selvät. Jotkut uskovat, että yhteiskunnan pitää vetäytyä ruoan kasvattamisen tukemisesta ja luottaa markkinavoimiin. Pelkäänpä, että Virkkusen, Vartiaisen ja kumppaneiden menolla kotimainen ruoka olisi pian harvojen kallista herkkua.

Tälle viestille ja visiolla on vaihtoehto. Uskon, että Suomen on järkevää huolehtia suomalaisen ruoan tulevaisuudesta. Suomessa ruoan tuottamisen pitää kannattaa. Jokaisella suomalaisella pitää olla varaa kotimaiseen, maailman parhaaseen ruokaan.

Päättäjien on tunnettava vastuunsa. Nyt on aika asettua kotimaisen ruoan ja suomalaisen viljelijän puolelle.

Tuomas Kettunen

Kuhmon kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, puoluevaltuuston jäsen, kansanedustajaehdokas, keskusta