Viljelijän toimeentulo on etumme
Suomen oloihin, elinkeinoihin ja kauppaan ovat ulkoiset tekijät vaikuttaneet kautta vuosisatojen. Sotien jälkeisen Suomen merkittävin muutos Suomen maatalouteen ja elintarviketeollisuuden toimintaan oli Euroopan Unioniin liittyminen.
Elintarviketeollisuuden maksamat maatalouden tuottajahinnat laskivat vuoden 1995 alussa keskimäärin 40 prosenttia. Viimeisen 15 vuoden aikana maatalouden kustannukset ovat nousseet 50 prosenttia ja tuottajahinnat 17 prosenttia. Tukijärjestelmiin tullut muutoksia ja joustamattomuutta. Talonpojan tili on pienentynyt ja uhkaa elinkeinon olemassaoloa.
Kotimaisten elintarvikkeiden tuotanto oli 1990-luvun alkupuolelle asti harvojen yritysten hallussa, ja rajat pysyivät kiinni ulkomaiselta kilpailulta. EU-jäsenyys mullisti tilanteen. Elintarvikkeiden hintamuuri siirtyi Suomen rajoilta EU-maiden ulkorajoille. Tämä merkitsi maatalouden tuottajahintojen laskun ohella verojen muutoksia ja tuontikilpailua muista EU-maista. Euron käyttöönotto vuoden 2002 alussa toi kilpailuun lisää läpinäkyvyyttä myös ruuan hinnoissa.
Ruokamarkkinat ovat kansainväliset, joten toisessa maassa puhjennut kriisi voi vaikuttaa huoltovarmuuteen ja ruuan saatavuuteen myös Suomessa. Euroopan Unionilla ei ole huoltovarmuuspolitiikkaa. Se luottaa laajaan kokoonsa ja toimiviin sisämarkkinoihin.
Suomessa elintarvikkeiden omavaraisuutta osana huoltovarmuutta on pidetty tärkeänä. Suomi siirtyi omavaraiseksi leipävehnässä vasta vuonna 2008.
Kahden viime vuoden sadonmenetysten vuoksi varastosta ei löydy juurikaan leipäviljakelpoista vehnää. Ruista on varastoissa ja varastot kattanevat kulutukseen niukasta sadosta huolimatta. Tarvitaan uutta kylvöalaa ja viljelyalan kasvattamista tukevaa politiikkaa.
Maataloutta kohtasi jo toinen katovuosi. Viime vuonna kylmyys ja sateet ja tänä vuonna lämpö ja kuivuus veivät sadon. Tämän vuoden kuivuus on koetellut koko Eurooppaa.
Viljasato jää 50-80 prosenttiin normaalista. Viherrehusadon tulos on samaa luokkaa. Karjatilojen ahdinko on suurin. Jos tiloilla päädytään karjan vähentämiseen tai toiminnan lopettamiseen, tuotanto ei palaa.
Maataloutemme tarvitsee nopeasti tukirahoitusta päästäkseen kriisikauden yli. Hallitus on tehnyt lähes 90 miljoonan euron tukiesityksen, jonka toteutus alkaisi lähikuukusina.
Maatalouselinkeinon ja huoltovarmuuden säilyttämiseksi tarvitsemme kuitenkin kipeästi uudenlaisia riskienhallinta keinoja. Ilmastonmuutos on tullut jäädäkseen ja siihen liittyvät ilmaston ääri-ilmiöt. On muistettava, että pellot ja metsät ovat tärkeitä hiilen sitojia ilmastotalkoissa.
Kaupan ja teollisuuden rooleja kotimaisessa elintarvikeketjussa on voitava tarkastella kriittisesti, kuten selvitysmies vuorineuvos Reijo Karhinen on todennut. Yhteistyössä viljelijöiden kanssa on löydettävä kansalliset selviytymiskeinot ja turvattava kotimainen ruuan tuotanto. Valitettavasti rakentavaa keskusteluyhteyttä ei ole.
Kaupan osuus elintarvikkeen kuluttajahinnasta on huimat 50 %. Saksalainen viljelijä saa viljatonnista neljänneksen enemmän kuin suomalainen. Kuitenkin leipä Saksassa maksaa kuluttajalle selvästi suomalaisen kuluttajan ostamaa vähemmän.
Maatalouden tuotteiden suoramyynti suoraan tiloilta on lisääntymässä. Viljelijöiden yhteiset tuottajatorit ja lähiruokaosuuskunnat sopivat suppealle joukolle tuotteita ja viljelijöitä.
Tarvitaan pysyviä rakenteellisia muutoksia, jotta maailman puhtaimpien elintarvikkeiden tuotanto jatkuisi. Katomenetysten korvaamiseksi saatu alimittainen kertakorvaus ei turvaa alkutuotantoa.
Tarvitaan kansallinen yhteisymmärrys elintarvikeketjun toiminnasta ja siinä tulojen oikeudenmukaiseksi jakautumiseksi. Kotimainen elintarvikeomavaraisuus on yksi kansallisen turvallisuutemme peruspilareista.
Martti Talja, lahtelainen kansanedustaja (kesk.)