Vankilaan turvaan passiiviselta tupakoinnilta

Mielipide

Milloin hallitusta ja päättäjiä kiinnostaa ”ei rikollisten” henki ja terveys? Kerrostaloissa tapahtuvaan tupakointiin ette ole saaneet puututtua lukuisista yhteydenotoista huolimatta?

Viime talvena otin aiheesta yhteyttä siinä vaiheessa, kun ikäihmisille ja riskiryhmäläisille suositeltiin koronan takia kotona pysymistä, ja moni muukin joutui viettämään kotonaan enemmän aikaa ja samalla hengittämään naapurista tulevaa tupakansavua.

Suomessa on runsaasti kerrostaloja, joissa savun kulkeutumista huoneistosta toiseen ei voida estää, eivätkä taloyhtiöt tai terveysviranomaiset silti kiellä tupakointia kyseessä olevissa tiloissa.

Nykyisen tupakkalain antama mahdollisuus kieltää kerrostaloissa tupakointi ei ole passiivisesta tupakoinnista kärsivän kannalta toimiva. Taloyhtiöissä on isoja eroja, ja enemmistöpäätösten saaminen ja raskaan prosessin läpivieminen ovat mahdottomia.

Pitäisikö vankiloissa niin kuin taloyhtiöissäkin järjestää äänestys, jossa enemmistö päättää? Vai olisiko jo vihdoin aika kieltää tupakointi kokonaan myös kerrostaloissa?

Hallituksen esitys toteaa: ”On vahvaa näyttöä siitä, että passiivinen tupakointi aiheuttaa ja pahentaa useita kansanterveydellisesti merkittäviä sairauksia.”

Onko vankien terveys tärkeämpi kuin muiden?  Pitääkö tehdä rikos jotta säästyy tupakansavulta ja sen aiheuttamilta terveyshaitoilta?
Kotirauha tupakoimattomille!

Tiina Arlin

Vantaa