Vankeinhoidon moniongelmaisuus
Tein taannoin viimeisen työvuoroni Rikosseuraamuslaitoksella kesävartijana, ja ajattelin hieman jakaa näkemyksiäni suomalaisesta vankeinhoidosta, sen hyvistä puolista, puutteistakin.
Varsinainen alan asiantuntija kolmen kuukauden työjakson jälkeen en ole, mutta jokusen sanan osaan kuitenkin sanoa.
Ensi alkuun faktaa. Vankeinhoidon fundamentaalinen ongelma on se, että Suomessa se on tehotonta. Seuraus siitä on se, että 50,6 prosenttia eli yli puolet vangeista palaa takaisin viiden vuoden ajanjaksoa tarkasteltaessa.
On sanottu, että noin 3 000 samaa naamaa kiertää vankilasta siviiliin ja takaisin. Täysihoito vankilassa ei ole erityisen halpaakaan: yhden vankilapäivän kustannus yhtä vankia kohden on suljetussa vankilassa 214 euroa ja avolaitoksessa 149 euroa, ja summat ovat koko ajan nousussa.
Kokonaisuutena vankeinhoito vie Suomen vuotuisesta budjetista 220 miljoonaa euroa. Mistään pikkurahoista ei ole siis kysymys.
Rikosseuraamuslaitos on tunnistanut ongelman, mutta silti toimissa on epäonnistuttu. Vuoden 2018 tilinpäätöskertomuksessa Rise kertoo, että toimia on yritetty muun muassa vapautumisen porrastuksella eli vapautumisella avolaitoksesta tai valvotusta koevapaudesta. Kummassakaan tavoitteessa ei onnistuttu.
Työni aikana haastattelin useaan otteeseen vanhempia virkamiehiä ja yritin kysellä, miksi järjestelmä ei toimi, miksi vankeinhoito on niin tehotonta.
Sain kuulla paljon siitä, että vankilassaoloaikana siviiliasioita ei kyetä hoitamaan eikä vankilanjälkeiseen elämään saa riittävästi tukea porttien sisäpuolella.
Liian moni vanki kävelee vankilan porteista ulos muovipussin kanssa, johon mahtuu kaikki maallinen omaisuus, ilman työpaikkaa tai vakituista kotia. En suorastaan edes ihmettele, että he ovat niitä, jotka ajautuvat lyhyen ajan sisään uudestaan järjestelmään.
Toinen pointti, joka tuli useasti esille, oli se, ettei itse rikosta käsitellä vankilassaoloaikana juuri yhtään. Suomalainen vankeinhoitojärjestelmä perustuu ihmisen eheyttämiseen. Eikö olisi paikallaan lähteä liikkeelle itse syystä: rikoksesta ja sen seurauksista tekijälle, hänen läheisilleen, uhrille ja hänen läheisilleen?
Itse teosta puhuminen on suurelta osin tabu. Ne kaikki syyt, miksi vanki on joutunut kalterien väärälle puolelle, haudataan normaalin arjen ja päivätoimintojen alle.
Usein puhutaan myös, että vankiloissa on liian hyvät olot. Useimmat argumentit liittyvät muun muassa Hämeenlinnan uuteen Suomen ensimmäiseen ”digivankilaan”, jonka on määrä valmistua ensi syksynä.
Samaa argumenttia ei kuitenkaan käytetä Norjassa, jossa uusintarikollisten osa vangeista on vain viidennes, 20 prosenttia. Ruotsissakin vastaava tilasto on vain 40 prosenttia.
Ei mene kymmentä sekuntia pidempään etsiä Google-kuvahausta esimerkkejä Norjan vankiloista, joissa vartijat eivät välttämättä kanna edes voimankäyttövälineitä, koska ”ne saattaisivat ärsyttää vankia”. Siellä vasta oltavat onkin.
En minä ole vankiloista missään nimessä voimankäyttövälineitä viemässä, mutta silti tämä asia vaatii Suomessa ison ajattelutapamuutoksen, joka on tehty Norjassa jo aikapäiviä sitten.
Vankilaan päätyy paljon ihmisiä erilaisista lähtökohdista, useimmiten huonoista. Vangit ovat usein moniongelmaisia, pulmia on mielenterveyden, huumeiden ja alkoholin kanssa.
He eivät tuomarin lausunnon jälkeen tarvitse porttien sisäpuolella tuomitsemista vaan apua. Sitähän nämä ihmiset tarvitsevat, jotta heihin ei enää koskaan tarvitsisi laittaa rahaa veronmaksajilta, pois eläkeläisiltä ja kaikilta muilta heikompiosaisilta.
Apua ei kuitenkaan tarjoa Suomen valtio, joka yrittää jatkuvasti nipistää vankeinhoidon kustannuksista, vaikka pienelläkin investoinnilla tehtäisiin valtava vaikutus uusintarikollisuuteen.
Rikosseuraamuslaitoksen väistyvä pääjohtaja Esa Vesterbacka kommentoi Iltalehdelle maaliskuussa 2019, että mittavien Rikosseuraamuslaitoksen leikkauksien johdosta toimintamahdollisuudet vankilassa ovat typistyneet.
Leikkaukset purivat kovasti valvontaan, ohjaajiin, sosiaalityöntekijöihin ja psykologeihin. Rikosseuraamuslaitos vähensi henkilökuntaansa vuosien 2005‒2016 aikana yli 500 henkilötyövuodella valtion tuottavuusohjelman ja talouden sopeuttamistoimien vuoksi.
Päällimmäisenä kyse on säästötoimista, joilla yritettiin saada kaikki löysä julkisen sektorin hallinnonaloilta poisa. Nyt ala vaatii panostusta, ja se jos jokin olisi aito tulevaisuusinvestointi.
Vastuullisen kriminaalipolitiikan ajaminen olisi aidosti keskustalaista politiikkaa.
Yhteiskunnallisesti asia on merkittävä, eikä se korjaannu pelkästään panostamiseen vankeinhoitoon. Pitää ajatella myös juurisyitä, miksi vangit joutuvat järjestelmään.
Haluan ajaa, ja haluan, että keskusta ajaa sellaista politiikkaa, joka kaikilla tavoin estää rikollisuutta. Syrjäytymisen ennaltaehkäisyyn, lapsiin, nuoriin ja lapsiperheisiin tulee panostaa.
Kyse on pienistä, ruohonjuuritason kuntapoliittisista ratkaisuista, koulukuraattoreista ja perusopetuksen resursseista. Oikeisiin asioihin investoiminen on investointi suomalaisiin ja suomalaisten hyvinvointiin.
Vankeinhoidosta ei tulisi enää leikata, vaan investoida henkilöstöön ja toimintoihin vankilassa. Tällä leikkaustahdilla maksumieheksi loppujenlopuksi päätyy aina Suomen valtio, jos uusintarikollisuutta ei saada kuriin.
Joonas Immonen, 19 vuotta
Keskustanuorten liittohallitusehdokas
Huittisten kaupunginhallituksen jäsen