V. J. Sukselainen kirjoitti itse
Seppo Kääriäisen viimeisin kirja sai aikaan keskustelun professoreiden puuttumisesta Suomen pääministerien listalta.
Viimeinen professori pääministerinä oli maalaisliittolaisen vähemmistöhallituksen pääministerinä toiminut maalaisliiton puheenjohtaja V. J. Sukselainen 1959–61. Monien luottamustehtävien ohella hän toimi vielä Tampereen yliopiston kanslerina 1969–78.
Sukselaisella oli oma tasapainottava tyylinsä ja tapansa hoitaa niin puolueen asioita kuin monia virkojaankin. Pääministerin tehtävät toki olivat kansainvälisesti tuolloin vähemmän maailmoja syleileviä kuin nykyisin, joten politiikkansa linjauksiin ja sisältöön hänellä oli enemmän aikaa antaa oma henkilökohtaisen vahva panoksensa.
Kun hän syksyllä 1962 pyysi minua, nuorta Maakansan eduskuntatoimittajaa eduskuntaryhmän sihteeriksi Jouko Loikkasen siirryttyä Ahti Karjalaiselle pääministerin sihteeriksi, hän ohjasti minua ”katselemaan, ettei ihan hulluja puhuta”.
Median palveleminen oli sihteerille keskeistä, mutta monille kansanedustajille piti saada puheita ajankohtaisista asioista. Puheenjohtaja Sukselainen kirjoitti aina itse omat eduskuntapuheensa.
Hän kirjoitti ne yleensä aamuyöllä ja aamulla ne olivat noudettavissa häneltä tarpeellista jakelua varten. Kun hän puhui eduskuntaryhmän nimissä, niihin yleensä sisältyi lähtökohtana ”me vähäväkisten edustajat”.
Kun myöhemmin kirjoitin Sukselaisesta elämäkertaa, tiedustelin hänen pääministeriaikaiselta sihteeriltään Kalervo Siikalalta, joutuiko hän kirjoittamaan päämiehelleen puheita. – En yhtään, vastasi Kalervo.
Kerran hän oli joutunut kahden vuoden aikana valmistelemaan erään muistopuheen, kun sen enempää pääministeri itse kuin sihteerikään ei tuntenut kyseistä henkilöä.
Suomalaisen politiikan säröilevyyden ja usein tarkoitushakuisen erimielisyyden taustalla on osatekijänä sekin, että poliitikot ovat liian riippuvaisia avustajistaan ja avustajat taas omasta tulevaisuudestaan.
Poliittisia avustajia on kokonaisuudessaan eri tehtävissä nykyään monikymmenkertaisesti 1960-luvun määrä. eli ennenkuin puoluetuki tuli käyttöön
Vuoden 1966 eduskuntavaalien jälkeen keräsin aineistoa Ruotsista ja Länsi-Saksasta aloitteeseen, jonka pohjalta Paasion hallitukseen osallistuneiden puolueiden eduskuntaryhmien puheenjohtajat sitten tekivät eduskunnalle aloitteen sinänsä tarpeellisen puoluetuen ottamisesta käyttöön myös Suomessa. Ja sitä hyödynsivät heti alusta lähtien myös ne puolueet, jotka sitä vastustivat ja niin tekevät nytkin.
Poliittisetkin johtajat tarvitsevat jatkuvasti taakseen enemmän henkistä voimaa ja sivistyspohjaa, myös aitoa vanhakantaista kansansivistystä. Pelkkä poliittinen oikea asento ei riitä, vaan syvää sivistystä, oikeudenmukaista sydäntä ja riittävää itsenäisyyttä kaivataan.
Seppo Kääriäinen on oikealla tiellä etsiessään laajempaa poliittista humanismia kansan edustamiseen ja johtamiseen.
Seppo Sarlund
Lehdistöneuvos
Espoo-Maaninka