Suuruudenhulluista ratainvestoinneista
Viime aikoina on keskusteltu valtion velkaantumisesta ja siitä, pitäisikö esimerkiksi ”vihreitä investointeja” rahoittaa budjettikehyksen ulkopuolelta. Tähän aihepiiriin sopivat myös miljardien hintaiset suuruudenhullut ratahankkeet, joiden hyöty jäisi pieneksi. Vaikka toteuttaja onkin hankeyhtiö, sen omistavat ja siitä vastaavat valtio ja kunnat.
Vähälle huomiolle on jäänyt heikon hyötykustannussuhteen (=kannattamattomuuden) lisäksi myös suurnopeusratojen rakentamisesta syntyvä massiivinen ympäristöhaitta. Eri arviot liikkuvat raiteille siirtyvän liikkumisen korvaavan rakentamisesta aiheutuneet ilmastopäästöt 100–299 vuoden kuluessa. Nämä hankkeet eivät näin olisi myöskään ilmastoteko.
Jatkaisin pohtimalla vaihtoehtoja. Uskon raideinvestointeihin edelleen, mutta suuruudenhulluudesta on sitä ennen palattava arkirealismiin.
Rautatiet ovat olleet kautta historiansa ihmisten ja tavaran liikkumista varten ja sitä roolia toteuttaessaan tärkeä tekijä yhteiskunnan kehittämisessä. Rautateiden vaikutus on aina ollut siinä, ja on edelleen, että pääsee junaan ja junasta pois. Asemien ja VR:n liikennepolitiikan merkitys näkyy asemapaikkakuntien elinvoimaisuudessa. Meidän kasvumme loppui siihen, kun junat lakkasivat pysähtymästä, sanoi Janakkalan kunnanhallituksen jäsen muutama vuosi sitten. Tämän hetken tilanteesta en tiedä.
Paikallisjunaliikenne ei ole Suomen väestötiheydellä markkinaehtoisesti kannattavaa, mutta sen merkitys Suomen kansantaloudelle ja aluekehitykselle olisi niin iso, että yhteiskunnan kannattaa sen toteuttamista tukea. (Mm. Osmo Soininvaara / Kaupunkien voitto, lukusuositus)
Yksi edellytys raideinvestoinnin kannattavuudesta yhteiskunnalle lähtee siitä, että investointikustannus jää maltilliseksi. Toinen edellytys on, että siitä seuraa hyötyä kansantaloudelle. Suuruudenhulluutta on, että suurnopeushankkeita ajetaan, vaikka niillä ei toteudu näistä kumpikaan.
Taloushyöty saavutetaan sillä, että rata tehdään tavallisena ratana 200 km/h nopeudelle maantieverkon risteyskohdilla olevien taajamien kautta ja mahdollisuuksien mukaan moottoritien lähelle, ja sille tulee myös tavara- ja paikallisliikenne. Näin myös ympäristöhaitat jäisivät minimiinsä. Express-vuoron matka-aika pitenisi korkeintaan 5 minuuttia suurnopeusrataan verrattuna.
Tavaraliikenne ja toimiva paikallisjunaliikenne asemapaikkoineen ovat Express-vuoroja merkittävämmät kannattavuustekijät yhteiskunnan kannalta. Tunnin junien huippukalliit suurnopeusradat ovat juuri niitä investointeja, joista Vesa Vihriälä finanssikestävyyden nimissä varoitti.
Turun Tunnin junan osalta suurnopeustavoitteesta johtuva hinta ja Lohja-Salo-väliltä puuttuva ja sen myötä koko yhteysväliltä puuttumaan jäävä paikallisjunamahdollisuus johtanevat siihen, että Turku-Helsinki junayhteys on vielä vuosikymmenet rantaradan varassa, vaikka Espoo-Salo-välin oikoratatarve on ilmeinen.
Ismo Saari, Salo