Suunnannäyttäjä ja sovinnontekijä
Puoluekannatusten perässä ei kannata huojahdella, mutta niistä pitää tunnistaa pitkäaikaiset kehityskulut ja orastavat uutta enteilevät viestit.
Jos selityksiä muutoksille haetaan vain menneestä kuukaudesta ja päivänpolitiikan temmellyksistä, hiipivä kannatuksen lasku ja puoluekentän strategiset muutokset voivat jäädä havaitsematta.
Tästä syystä YLE:n helmikuun mielipidemittausta ei pidä peilata vain ay-liikkeen aktiivimalliprotestina. Sitä on luettava myös strategisesti, puoluekentän muutoksia ja puolueiden asemointia toisiinsa nähden arvioiden.
Tilanne on strategisesti erityisen haastava pääministeripuolue Suomen Keskustalle, jonka poliittinen profiili on hämärtynyt – ja mielikuva puolueena oikeistolaistunut.
Poliittisessa keskustelussa asetelma pelkistyy usein suurimman ja toiseksi suurimman puolueen väliseksi. Asetelma vielä enemmän ruokkii itseään, jos toinen on hallitus- ja toinen oppositiopuolue.
SDP, vihreät ja vasemmistoliitto perustelevat kannatuksensa nousua hallituksen välinpitämättömyydellä heikompiosaista. Samalla ne vahvistavat mielikuvaa tulevaisuuteen suuntaavasta viherpunaisesta blokista.
Kannatusarviot ja poliittiset puheet enteilevät oikeiston jakautumista. Jussi Halla-ahon perussuomalaiset haastavat oikeistolaisen arvokonservatismin ja kytkeytyvät aatteellisesti eurooppalaiseen oikeistoon.
Samalla kokoomuksen omat markkinaliberalismin vaatijat haastavat puoluettaan. Markkinaliberalismi ja arvokonservatismi etääntyvät nykykokoomuksen johdon oikeistolais-keskustalaisesta pragmatismista.
Mielikuvissa viherpunablokin haastajina ovat oikeistolaiset arvot – eivät keskustalaiset arvot eikä keskusta.
Puoluekenttää arvioitaessa pitää kysyä, onko puolueiden politiikka muuttunut ja asemoituvatko ne suhteessa toisiinsa uudella tavalla. Puolueiden nimet eivät ole muuttuneet, mutta politiikan sisältö on muuttunut.
Keskustan on reagoitava tilanteeseen aatteellista ja poliittista profiiliaan korottamalla. Siihen kuuluu myös keskustavoimien kokoaminen ja yhteisen poliittisen esityslistan laatiminen. On esitettävä oma tulkinta.
Poliittinen profiili syntyy omista linjauksista, mutta myös puolueiden ja puoluekentän muutosten arvioinnista. Parhaimmillaan ne arviot edustavat kauaskantoista näkemyksellistä ja strategista keskustelua.
Jos keskusta ei itse niin tee, niin julkisuus ja muut puolueet peilaavat valintojamme vain valtapoliittisina ja taktisina ratkaisuina. Tulevaisuutta luotaava pitkä linja jää hahmottumatta ja keskustelualoite ottamatta.
Jos keskusta ei ota vahvaa aloitetta itselleen, niin kilpailijat – ja osin omatkin – liittävät meitä sinisiin ja perussuomalaisiin. Kumpikaan puolue ei edusta alkiolaisia arvoja 2018 Suomessa.
Ollakseen uskottava ratkaisukeskeinen puolue, jota keskusta retoriikassaan on korostanut, sen on puhuttava heikkouksistaan.
Keskustan vaalimenestys 2017 kuntavaaleissa ja 2018 presidentinvaaleissa oli historiallisen huono. On pakko uskaltaa käydä itsekriittistä keskustelua. Sellainen keskustelu on satuttanut, mutta yleensä myös yhdistänyt.
On etsittävä vastausta kysymykseen, mitkä puolueet muodostavat poliittisen keskustan, ja millaisille arvoille keskipuolueiden politiikka nojaa?
Suunnannäyttäjä ja sovinnontekijä ovat keskustalaisen politiikan historialliset velvoitteet. Sen perinnön vaaliminen onnistuu suuren puolueen voimalla, erilaiset mielipiteet hyväksymällä ja yhteen kirjomalla.
Pekka Perttula
puoluesihteeri 1994–1997