Suomalaisesta hallintojärjestelmästä

Mielipide

Nyt kun poliittisesti riidellään maakuntaverosta, olisi mielestäni paljon tärkeämpää keskustella suomalaisesta hallintojärjestelmästä kokonaisuudessaan.

Itse ymmärrän tämän nykyisen järjestelmän olevan selkeää jatketta aina runsaan sadan vuoden takaa. Eli suomalaisen hallintojärjestelmän perustana on kahden Suomea aikoinaan hallinneen valtion, Ruotsin ja Venäjän, erittäin keskusvaltajohtoiset ja jopa erityisen autoritaariset hallinnot.

Eihän sitä muunlaista perusmallia olisi varmaankaan siinä myllerryksessä vuosina 1918–20 voinut repäistä ohi vakiintuneiden järjestelmien.

Ja silloinhan varsinkin kokoomuksen edeltäjä (vanhasuomalaiset) ja sitten myöskin demarit ja vasemmisto kokonaisuudessaan olivat ja ovat edelleen vahvan keskusjohtoisen vallan takuupuolueina.

Kokoomushan ajoi sekasortoisessa tilanteessa vuonna 1918 jopa läpi kuninkaanvaalin.

Suomen läänit olivat pitkään valtionhallinnon aluejako, joka oli käytössä vuodesta 1634 vuoteen 2009.

Läänithän eivät tosin olleet mikään ”aluehallinnon” edeltäjä, vaan tärkeä osa keskusjohtoista valtiollista hallintoa.

Pitkän ajan kuluessa hallintojärjestelmää on pala palalta yritetty kehittää. Tässä kehittämisessä on ongelmana aina ollut se, että hallintomallia on ollut pakko yrittää päivittää pala palalta.

Ja kun suomalaiset puolueet ovat vahvasti kahtiajakautuneet tämän keskusjohtoisuuden suhteen. Keskusjohtoisuuden takuupuolueina ovat olleet kokoomus, RKP, kristilliset ja vasemmisto kokonaisuudessaan sekä vihreätkin.

Vastaavasti vähempää keskusjohtoisuutta kannattavat keskusta ja perussuomalaiset. Näin minä ainakin nuo asiat olen kokenut. Näistä asetelmista on aina saatu perustava erimielisyysasiassa.

Nyt kun alueelliselle hallinnolle on saatu sotemaakuntien myötä alku, niin minusta tulisikin miettiä vakavasti sitä, että kaikki mahdolliset valtion sekä myös suurelta osin kuntien tehtävät tulisi siirtää maakuntien hoidettavaksi.

Samalla maakuntien itsehallinnollista statusta tulisi vahvistaa jopa tuonne laajan itsehallinnon alueelle.

Utopistisesti ajateltuna näkisin Suomessa mielelläni hallinnon kehittyvän jopa laajahkon liittovaltiollisen hallinnon suuntaan. Tietysti noita ”osavaltioita” voisi olla paljon vähemmän kuin nämä sotemaakunnat, ehkäpä 7–9, jolloin alueista saataisiin elinvoimaisetkin.

Keskushallinnon rooli jäisi liittovaltiollisesti yhteisten asioiden hoitoon. Niitä olisivat ulkopolitiikka, puolustuspolitiikka, EU-politiikka sekä valtiollinen verotus ja alueiden erilaiset tukitoimet.

Tietysti myöskin eduskunnan roolin ja koostumuksen tulisi seurata kehitystä.

Eduskuntaa voitaisiin pienentää ja muodostaa se kaksikamariseksi, jossa toinen, vaikkapa 50–jäseninen, olisi alueiden kamari ja toinen, vaikkapa satajäseninen, olisi ”kansalaiskamari”.

Jäsenten valinta, päätöksenteko ja vähemmistösuojat voisivat olla nykyisten liittotasavaltojen käytäntöjen tapaiset (vrt. esim. Alankomaat).

Kun tutkailee länsieurooppalaisten valtioiden hallinnollisia ratkaisuja, pääasiallinen malli on nimenomaan ”liittovaltiollinen”.

Ainakin Italia, Espanja, Ranska, Saksa, Sveitsi, Belgia ja Alankomaat nojaavat itsehallinnollisten alueiden hallintoihin.

Näiden alueiden kokokaan ei ole varsinainen este, sillä esimerkiksi Sveitsissä on asukasluvultaan aika pieniä kantoneja. Joten meillä nuo 7–9 aluetta olisivat minusta täysin toimintakelpoisia.

Länsieurooppalaiset nykyaikaiset yhteiskunnat nojaavat hajautettuun hallintomalliin, vaikka ovatkin monet perustuslaillisia monarkioita.

Noissa kuitenkin monarkialta on käytännössä viety kaikki yhteiskunnallinen valta demokraattisille elimille.

Tähän utopistiseen skenaariooni kuuluisi tietysti verotuksen muutokset. Minusta maakuntaveron tulisikin olla ns. päävero ja ”liittovaltiollinen” vero ja kunnallisvero tätä pääveroa tukevaa.

Tässäkin järjestelmässä varmaan verotukselliset kiistat ainakin osittain säilyisivät, mutta niin ne säilyvät kaikissa.

Kuitenkin pääasiallinen verotus ratkaistaisiin subsidiaariteettiperiaatteen mukaisesti mahdollisimman lähellä verotuoton käyttämisestä. Näin minusta vähenisivät myös nuo iänikuiset kiistat etelän superkolmion verotuottojen jaon suhteen eri alueille.

Minusta maakuntien laaja itsehallinnollinen asema kehittäisi kunkin alueen omaleimaisia vahvuuksia ja antaisi maakuntien oman ilmeen kehittyä.

Maakunnat voisivat omilla päätöksillään kehittää omaa aluettaan eikä vain odotella valtiovallan hyväksymisiä ja rahoituspäätöksiä noihin toimintoihin.

Minusta selkeä ongelmahan keskusvallan toiminnassa on se, että siinä ei voida ottaa huomioon minkään alueen erityisiä tarpeita, koska päätökset pitää tehdä koko valtiota koskeviksi.

Tällainen toiminta, kuten on havaittu, on aina aiheuttanut suuriakin riitoja, varsinkin suhteessa Helsinki kontra ”maakuntien Suomi”.

Tietysti tämä utopistinen ajatelmani on vain raakile ilman yksityiskohtien selvittelyä, mutta minusta tämän tyyliseen hallinnolliseen ratkaisuun on Suomessakin pakko jossain vaiheessa mennä.

Onko se sitten kymmenen vai kahdenkymmenen vuoden tähtäimellä. Toivon että ennemmin kuin myöhemmin…

Lasse Kojonen

Ilmajoki