Populistipuolueita ajaa vallan tavoittelu

Pari päivää sitten kävi ilmi syötiksi lavastetun tilanteen kautta, että Itävallan oikeistopopulistisen puolueen (FPÖ) varapuheenjohtaja lupasi – siinä tapauksessa, että puolue saa vaalityöhön taloudellista tukea Venäjältä ja sitä kautta vaalivoiton – Itävalta puolestaan tekee tilauksia venäläisiltä yrityksiltä.

Ranskan Marine Le Penin kansallismielisen puolueen huhutaan avoimesti saaneen taloudellista tukea Venäjältä. Sama koskee Italian Lega Nordia.

Pitivät huhut paikkansa tai eivät, on aivan selvää maalaisjärjelläkin, että EU:n rikkonaisuudesta ja heikkenemisestä, jota populistipuolueet ajavat, hyötyy Venäjä.

Suomessa Laura Huhtasaari on kiistänyt, että Venäjällä olisi jotain tekemistä ja roolia Euroopan kansallismielisten parlamenttiryhmien päämäärissä.  

Sanoisin, että haluttiin yhteneväisiä etuja ajaa tai ei, on tosiasia, että Venäjä kerää hyödyn, kun EU:n sisäiset rivit horjuvat. Sama koskee Kiinaa ja USA:ta.

Olemme Euroopassa jo nyt jäämässä tutkimuksessa ja kehityksessä kyseisten maiden jalkoihin.

Kiina, jonka toiminta ei perustu samaan etiikkaan kuin eurooppalaisten, investoi tänä päivänä tekoälyn ja robottiteknologian kehittämiseen jo enemmän kuin USA.

Kun Saksa alkukeväästä kilpailutti 5G-verkon rakentamisprojektia, ei tarvittavan teknologian osaavia verkkotoimittajia löytynyt enää Euroopasta. Huawei tietojen salassapitoon liittyvine ongelmineen oli ainoa tekniset vaatimukset täyttävä yritys.

Esimerkiksi eurooppalaista parhaimmistoa oleva Nokia Networks on useita kuukausia Huaweita kehityksessä jäljessä.

Kun Euroopan populistipuolueet keikuttavat venettä uljaine kansallismielisine aatteineen, ne vetävät samalla mattoa alta Euroopan tulevaisuuden ja sitä kautta yksittäisten jäsenvaltioiden kehitykseltä.

On täysin utopistista ja realiteettien ohitse menevää edellisen vuosisadan takaisin kaipaamista kuvitella, että yksikään EU:n jäsenvaltio yksin pystyisi vastaamaan tämän päivän haasteisiin.

Edes Saksan jälkeen voimakkain Euroopan talousmahti Iso-Britannia ei ole saanut kahden vuoden Brexit-valmisteluidensa aikana neuvoteltua kuin kourallisen kauppasopimuksia kolmansien maiden kanssa korvaamaan EU:n noin 200 sopimusta, joita Iso-Britannian yritykset eivät enää voi ulkomaankaupassaan hyödyntää, jos/kun sopimukseton Brexit tulee.

Mitä enemmän EU käpertyy sisäisiin ongelmiin, sitä enemmän siitä hyötyvät Aasiasta nousevat kansantaloudet Kiina etunenässä, sekä Venäjä ja USA.

Jos valtiolla ei ole taloudellista voimaa tai ylivoimaista teknologiaosaamista, ei sille ole omasta päätösvallastaan hyötyä.

Mitä iloa on olla laittamassa ikiomaa puumerkkiä sopimukseen, jonka sisällön ja ehdot muut ovat sanelleet?

EU:n kautta tapahtuvassa päätöksenteossa suomalaiset ovat kuitenkin mukana pyöreän pöydän ääressä tasapuolisina päätöksiä valmisteltaessa.

Oman 16 vuoden EU-työkokemukseni mukaan pienen maan ääni kuuluu asiantuntemuksen kautta.

Noin 50 euroa vuodessa asukasta kohden – se on nettohinta, jonka tällä hetkellä EU-jäsenyydestä maksamme.

Se on pieni hinta siitä, että suomalaiset vientiyritykset pääsevät vapaasti myymään tuotteitaan 500 miljoonan asukkaan EU-sisämarkkinoille.

Se on pieni maksu siitä, että suomalaiset nuoret pääsevät osallistumaan kansainvälisiin opiskelijavaihto- ja harjoitteluohjelmiin; siitä, että suomalaiset yritykset voivat saada tutkimus- ja kehitystyöhönsä tukea EU:lta, ja siitä, että euron mukanaan tuoma talousvakaus mahdollistaa
investointien pitkäjänteisen suunnittelun.

1990-luvun laman aikaan Suomi joutui pakkodevalvoimaan markan. Siitä kärsivät massiivisesti erityisesti ne yritykset, joilla oli ulkomailta otettua lainaa.

Kansainvälisen kaupan osuus maailmankaupassa on lisääntynyt valtavasti sitten 1990-luvun puolivälin.

Tämä on maailmanlaajuinen ilmiö, eikä johdu EU:sta.

Suomen liittyessä EU:hun 1990-luvun puolivälissä oli maailman bruttokansantuotteesta kansainvälisen kaupan osuus 37 %. Tänä päivänä osuus on 70 %.

Pankkisektori on kansainvälinen. Jos kansainväliset rahoitusmarkkinat menettävät luottamuksen jonkun EU:n jäsenvaltion lainojensa jälleenrahoituskykyyn – kuten kävi 2012 Kreikan tilanteessa – eivät vaikutukset pysähdy maan rajalle, aivan siitä riippumatta, onko maa mukana eurossa vai ei.

Yli 10 vuotta sitten kumottu asetus,  ”kurkkudirektiivi”, jonka EU antoi kurkun tuottajien ja pakkaajien itsensä lobbaustyön toiveesta, eikä suinkaan halusta ”määräillä tuottajien ja pakkaajien toimintaa”, pyörii edelleenkin EU:n vastustajien lippulaivana.

En ole itse kuullut yhtään todellista tai järkeenkäyvää syytä puhua EU:n hajottamisen puolesta.

Puhutaan päätösvallan menettämisestä.

Kannattaa kuitenkin miettiä sitä, kuinka suuren taloudellisen hinnan hyvinvoinnin menettämisen kautta Suomi joutuisi maksamaan siitä, että saisi käyttää jakamatonta puhevaltaa kaikissa asioissa, kun varsinaista neuvotteluvoimaa ei enää ole.

Vaikuttaakin siltä, että populistipuolueiden vaalikampanjoinnissa etualalla on puhdas vallan tavoittelu.

Tavallisia ihmisiä johdetaan harhaan isänmaallisuuteen vedoten tarjoamatta kuitenkaan oikeita ratkaisuja tämän päivän ongelmiin.

EU:sta eroaminen tai EU:n hajottaminen ei ole ratkaisu tämän vuosisadan ongelmiin globalisaation viedessä pientä ja vähän suurempaakin maata kuin kuoriämpäriä.

Aikanaan kansallissosialismikin nousi siitä, kun taitava massapsykologian tuntija, Adolf Hitler, vetosi taloudellisessa ahdingossa olevaan kansaan.

Petra Schulze Steinen

Kirjoittaja on keskustan eurovaaliehdokas

Ei kommentteja

Voit kommentoida kirjauduttuasi palveluun. Tarvitset kirjautumiseen Suomenmaa-tunnuksen