Pentti Linkolan jalanjäljissä
Ympäristöfilosofi ja kehityskriitikko Pentti Linkolan ajatukset ja arvomaailma ovat saamassa uutta perspektiiviä näinä aikoina.
Ihminen on lopultakin hyvin heikosti varautunut etevyydestään ja teknologiasta huolimatta luonnon sanelemaan kehityskulkuun.
Luomamme maailmanjärjestys on osoittautunut haavoittuvammaksi kuin koskaan aikaisemmin. Kaksi antropologia esittää teoksessaan ”The Human Planet” näkemyksenään maailman pelastamisesta ajatuksen, että maapallo jaettaisiin kahteen osaan.
Toista niistä kehitettäisiin ihmisen ehdoilla ja toinen jätettäisiin luonnon armoille.
Yhä useampi tutkija ja futurologi on vakavasti esittänyt, että nykyinen kehitys johtaa ihmiskunnan syvempiin ongelmiin, joista useimmissa yhteiskunnissa on todistettavasti oireita ja näyttöjä. Ihmisten onnellisuus ei ole lisääntynyt elintason noususta huolimatta.
Epätasa-arvo kukkii entistä rehevämmin ja voi radikalisoida. Tähän viittaa vahvasti myös Yhdysvaltain kehityskulku. Pakoa todellisuudesta haetaan netistä, huumeista, ylensyömistä ja teknologian avulla luodusta keinotodellisuudesta. Pako takaisin luontoon houkuttaa yhä useampaa.
Mutta mistä löytyisi sellainen paikka, jossa uusi onnela voisi syntyä ja kuinka se toimisi?
Peruslähtökohtana olisi ihmisten keskinäinen arvostus ja toiminta yhteisen hyvän saavuttamiseksi.
Se merkitsisi paluuta demokratian aamunkoittoon. Koko yhteisön etu olisi yhdenvertainen yksilön etujen kanssa. Päätöksenteko avoimessa yhteisössä koostuisi sarjasta jokapäiväiseen elämään liittyvistä ratkaisuista.
Tuotettaisiin se mitä tarvitaan luontoa säästäen. Käytössä olisi vain se määrä teknologiaa, joka mahdollistaisi säädyllisen elämän. Kunniassa olisivat perinteiset käsityötaidot ja pienyrittäjyys. Kuvitteellisen yhteisön asuma-alue olisi yhteisön asujaimistoon suhteutettu sellaiseksi, että liikkumiseen tarvittaisiin nykyistä vähemmän ympäristöä rasittavia menopelejä.
Ne olisivat yhteisomistuksessa, kuten muut elämä kannalta tarpeelliset laitteet. Talkoohenki ja työn jakaminen nivoisi asukkaat yhteisiin tavoitteisiin.
Kaiken toiminnan mittana olisi koko yhteisön hyvinvointi ja turvallisuus.
Koossa pitävä voima olisi omavaraisuus ja henkinen kasvu tieteen, taiteen ja monipuolisten harrastusten maailmassa.
Sukupuolten tasa-arvo ja rotujen yhdenvertaisuus suojelisivat jokaista jäsentä ikään katsomatta.
Lopputuloksena voisi olla aivan uusia visioita nykymenoon kyllästyneille. Koska ihmiselle on annettu kaikista olioista poikkeava kyky muistaa mennyt ja kuvitella tuleva, käytettäköön sitä – carpe diem.
Paavo Kajander
Pori