Paljon on keskustelua syömisestä
Olin ostamassa silakoita torilta. Myyjä kertoi, etteivät voi enää pitää silakoita myynnissä vähäisen kysynnän vuoksi.
Jatkoimme keskustelua siitä, kuinka todellinen ympäristöteko olisi syödä silakoita. Silakan syönti vähentää fosforikuormaa Itämerestä ja lisää ruoan terveellisyyttä. Pienet silakat rapeaksi paistettuna voi mainiosti syödä kokonaisenakin.
Mikähän on hiilijalanjälki norjalaisella lohella, jota suomalaiset nyt syövät?
Naudanlihan syönnin vastustaminen on hyvin lyhytnäköistä politiikkaa. Naudanlihan tuotanto on aivan olennainen osa ruokahuoltoamme. Jos emme käytä naudanlihaa,ei voida tuottaa maitoakaan.
Nauta on kuitenkin ainoa eläin, joka hyödyntää nurmirehua, muuttaen kasvinosat arvokkaaksi eläinproteiiniksi. Nurmiviljely taas sitoo hiilidioksidia maaperään. Ilman karjataloutta ei voida jatkaa myöskään nurmiviljelyä.
Suomen olosuhteissa on pakko varastoida nautakarjan rehua talvikaudeksi, koska maaperä on puoli vuotta roudassa ja vain nautakarja ylläpitää huoltovarmuutta.
Kriisitilanteesta saimme juuri kokemusta koronaepidemian alussa, kun välttämättömiä suojavarusteita ei edes terveyden työntekijöille riittänyt eikä saatu mistään. Ne maat joilla oli rahaa ja taitoa hankkia, niitä saivat. Suomi oli kaukana perässä.
Nyt ei ollut pulaa ruuasta, mutta se oli hyvä esimerkki siitä, missä kohtaa pieni maa on, jos omavaraisuutta ei ole.
Ilmastonmuutos on hyvin monitahoinen kysymys. Valitettavasti politiikassa ei voi esittää syvällisempää tietoa vaativaa pohdintaa tai tietoutta, otetaan kohteeksi joku ”myyvä” idea, jonka kanssa sitten mennään.
Olisi tärkeää, että ne, jotka osaavat laskea, kertoisivat yleistajuisesti, minkä suuruinen hiilijalanjälki milläkin suupalalla on tuotannon alusta asti. Esimerkkeinä kasvikset ja vihannekset, joita tuodaan maapallon toiselta puolelta ja mitä niiden kasvatuksessa kulutetaan.
Matti Tuominen
Kaarina