Opintokerhojen alasajo vetää mieltä matalaksi
Maaseudun Sivistysliitto ilmoitti, että se ei enää ensi vuonna tue opintoryhmiä. Opetus- ja kulttuuriministeriö lopetti jo viime vuonna niille valtion rahoituksen ja nyt siis myös MSL.
Opintoryhmiä kutsuttiin ennen opintokerhoiksi. Niillä on noin satavuotinen historia kansanvalistusseuran, nuorisoseurojen, raittiusliikkeen, pienviljelijäyhdistysten, opintokeskusten ja monien muiden järjestöjen omaehtoisessa toiminnassa.
Tuntuu oudolta ja haikealta näin Suomen 100-vuotisjuhlavuotena tämän perinteen lopettaminen.
Opintokerho on ollut vapaan sivistystyön ydin: sydän, henki, sielu. Niissä on opittu sivistystä, kulttuuria, politiikkaa, hallintoa, maataloutta ja paljon, paljon muuta.
Opintokerhon nimissä on istuttu yhdessä iltoja, keskusteltu, kahviteltu, väitelty, iloittu, kohdattu ihmisiä.
MSL:n toiminnassa opintokerhot nousivat kukoistukseen 1960-70-luvuilla, kun niitä ryhdyttiin taloudellisesti tukemaan.
Monessa kerhossa istuin jo pikkupoikana vanhempieni mukana ymmärtämättä sen tarkemmin, mikä oli kokoontumisen ”hallinnollinen muoto”.
Vuosikymmenten aikana useiden eri opintokerhojen vetäjänä olen voinut havaita, että parasta onkin ollut ”ei tehrä tästä ny numeroo” -tyyli. Mukanaolijat ovat kuin huomaamattaan olleet oppijoita.
Onko tulevaisuuden opintokerho vain somea tai webinaaria tms.? Ehkä, ehkä ei. Perinteisellä opintokerholla olisi mielestäni ollut vielä annettavaa.
MSL-Tampere on viime vuosina kohdannut useita taloudellis-toiminnallisia takaiskuja niin kaupungin, MSL:n opintokeskuksen kuin muidenkin toimijoiden taholta.
MSL-Tampere ei tässä jatkuvassa alasajossa halua kuitenkaan olla lopettamassa opintokerhoja, vaan jatkaa toimintasuunnitelmansa mukaisesti omaan lukuunsa kerhojen pitämistä.
Jouni Koskela
MSL-Tampere
(vuonna 1998 Santeri Alkio -mitalilla palkittu MSL:n valtakunnallinen opintotoimija)