Onko marxilais-leniniläinen maailmankatsomus rauhan asialla?
Ostin käytettynä oppikirjan Marxismin-leninismin perusteet (suomennos 1961). Kyse on kansainvälisen kommunismin isosta kirjasta, opillisesta peruskirjasta.
Oppikirja perustuu Karl Marxin, Friedrich Engelsin ja Vladimir Leninin teoksiin sekä Neuvostoliiton kommunistisen puolueen päätöksiin ja asiakirjoihin. Kirjan tekoon on osallistunut ideologeja ja puolueaktiiveja myös veljespuolueista maailmalta.
Aatehistoriallisesti teos on yhä merkittävä.
Kirjan sisältö ei yllättänyt, olinhan perehtynyt hieman suurten ajattelijoiden oppeihin ja kommunismiinkin. Leninin ajatukset tiivistyvät sitaattiin: ”Marxin oppi on kaikkivoipa, sillä se on oikea.”
Kävin 2018 Manchesterissä Chethamin kirjastossa, jossa Marx ja Engels kirjoittivat kuuluisan kommunistisen manifestinsa 1847–1848. Vaikka Marxin opit eivät olekaan käytännössä toteutuneet, on Marxia arvostettava aikansa yhteiskuntakriitikkona, ajattelijana, ideologina ja filosofina.
Marx ei liioin ole kuollut vannoutuneiden kommunistien sydämissä.
Kun Venäjä hyökkäsi 24.2. Ukrainaan, se tapahtui sotaa julistamatta, valheilla kuorrutettuna, ihmisten hätää, kärsimyksiä ja kaikkea julmaa sekä totaalista hävitystä kaihtamatta, heräsi kysymys, antaakohan kommunismi sytykkeitä käsittämättömille raakuuksille.
Marx ei liioin ole kuollut vannoutuneiden kommunistien sydämissä.
Kirjaa lukiessa vahvistui käsitys mahtipontisesta, romantisoivasta opista, fanaattisesta yhteiskuntautopiasta, jopa dogmista, jonka kannattajat uskoivat: ”Oppi on kaikkivoipa, sillä se on oikea.” Sen epäilijät ovat opportunisteja – porvarilliseen riistoyhteiskuntaan mukautujia.
Leninin Neuvostoliitto otti tämän opin toimintansa aatteelliseksi keihäänkärjeksi.
Kommunismi on marxismi-leninismille edistyksellinen maailmankatsomus. Vastavoimat – ”taantumukselliset ja kapitalistiset sortovoimat” – yrittävät pitää ihmisiä sokeassa riippuvuudessa yliluonnolliseen. Uskotaan, että kommunismi selittäisi jokaisen yhteiskuntajärjestelmien luonteen.
Kansainvälinen työväenlaulu opettaa, ettei ole muuta johtajaa, ei luojaa kuin kansa kaikkivaltias. Laulun sanat tiivistävät kommunismin ajatukset. Se oli Neuvostoliiton kansallislaulu 1922–1944.
Opin oli määrä ”uskonnonomaisena omantunnon äänenä” ohjata toimintaakin. Tosin ainoa kontrolli oikeaoppisuudelle ja oikealle toiminnalle oli puolue – mahtikäskyineen Moskovasta.
Kirjan sanojen ponnekkuus, ehdottomuus ja julistautuminen tieteeseen nojaavaksi opiksi on vakavasti otettaville tiedemiehille kauhistus.
Marxilaisuudella on oma tiedekäsityksensä, mutta ihmislajin käyttäytymisen lainalaisuuksista Marx ei ollut perillä. Marx kirjoitti (s. 747–748): ”On syntymässä yhteiskunta, jonka kansainvälisenä periaatteena tulee olemaan rauha” ja jatkaa ”eri kansojen elämä ja kanssakäyminen tulevat vapautumaan kaikesta, mikä antaa vähäisimmänkin aiheen vihamielisyyteen ja eripuraisuuteen, toisistaan vieraantumiseen ja kansalliseen itsekkyyteen.”
Periaatteet ovat kuin galatalaiskirjeestä, jossa Paavali korostaa samoja asioita. Ero on siinä, mistä hyvyyden uskotaan kumpuavan.
Marxismin-leninismi opettaa liikuttavan kauniisti raa´an ja verisen sodan poistamisesta sekä aseteollisuuden varojen ohjaamisesta luoviin tarkoituksiin.
Kommunistinen järjestelmä muuttaa riidat ja sodat vauraudeksi, vapaudeksi, tasa-arvoisuudeksi, ihmisten veljeydeksi ja yhteistyöksi. Marx (s. 750) koki kommunismin ihmisyyden ja reaalisen humanismin voittona.
Periaatteet ovat kuin galatalaiskirjeestä.
Marxin aikaan ja jälkeenkin kommunismiin hurahtaneita oli paljon, sillä teollisen vallankumouksen myötä työväestön asema oli pitkään todella huono.
Edward Crankshaw mainitsee kirjassaan Hrushsthevin Venäjä (1960, 164), kuinka 1950-luvulla kirjailija Vladimir Dudintsev uskalsi kertoa Josif Stalinin kuoltua, että valtiossa olikin jotakin mätää. Hän kirjoitti: ”Näet asioiden todellisen tilan, jos käännät virallisen tahon väitteet päälaelleen.”
Kritiikki sai suurta jalansijaa, mutta puolue alisti sitten taiteilijat puolueen kuuliaisiksi käskyläisiksi.
Boris Jeltsin kirjoitti (Jeltsin 1990, 10–11) kommunismiin matkalla olleesta johtavasta maasta näin: ”Josif Stalinin aikana entiset politiikan tekijät teloitettiin ampumalla, Nikita Hruststhev passitti heidät eläkkeelle ja Leonid Brezhnev määräsi heidät lähettiläiksi kaukaisiin maihin.”
Jeltsin kuvaa kirjassaan suoraan neuvostojärjestelmää: ”Kömpelö, valtava, jähmeä puoluebyrokratia liikuttelee ruumistaan kankeasti, yrittää pelastua, mutta siten saattaakin itseään yhä nopeammin kohti tuhoa. Ja taskussa on valtava propagandakoneisto, joka puhuu mitä tahtoo. Koin tosiasioiden vääristelyä, valheita ja kovia päätöksiä.” (Jeltsin 1960, 10–11.)
Venäjän rikoslaki (34. luku, 12. kpl, 353. artikla) kieltää hyökkäyssodan. Vladimir Putin kiertää lain käyttäen termiä ”sotilaallinen erikoisoperaatio”. Huijauksesta Putinia tullaan tuskin koskaan syyttämään – ei Venäjällä – vaikka koko Ukraina vallattaisiin. Diktaattori on laki ja lain tulkinta.
Sofi Oksasen mukaan Venäjä ei myönnä syyllistyneensä sotarikoksiin Ukrainassa. Putin jopa palkitsi Butsan kauhuihin osallistuneen jalkaväkiprikaatin kaartin kunnianimellä. Venäjälle raiskaus on yksi ase sodassa muiden joukossa. (SK 25–26, 2022.)
Putinin sodan kauheudet ovat ylittäneet silmittömän julmuuden ja hävityksen rajat.
Yhtään ylevää, tasa-arvoista, rauhantahtoista ja oikeaoppista kommunistia ei ole noussut barrikadeille vastustamaan sodan brutaalia menoa! Kansa ei olekaan kaikkivaltias!
Kansa ei olekaan kaikkivaltias!
Suurvalta-ajattelu, yksinvaltius, vallankeskitys, imperialistiset pyrkimykset, toisinajattelijoiden sorto ja salamurhat ovat normaaleja Venäjän käytäntöjä.
Kansan tulee vaieten alistua megalomaanisen diktatuurin alle. Toisinajattelijoiden kohtaloksi saattaa tulla, kuten on tullut Aleksei Navalnyin, Boris Nemtsovin, Sergei Skripalin, Anna Politkovskajan ja Mihail Hodorkovskin osaksi. Heidän kohtaloissaan ei ole ripaustakaan ihmiskasvoisesta sosialismista.
Timo Vihavainen kuvaa kirjassaan Vanhan Venäjän paluu, kuinka Putin ilmoitti jo 2013 Euraasian unionin luomisen olevan Venäjän ykkösprioriteetti. Se olisi vastine EU:lle ja Venäjän toivo vanhan mahtiasemansa palauttamisesta. Siihen kokonaisuuteen oletettiin kuuluvan alueellisesti mm. Ukraina ja Valko-Venäjä. (Vihavainen, 2015, 21.)
Syyt näille tavoitteille eivät ole ideologisia, vaan valtapoliittisia.
Kommunismi näyttää haihtuneen Venäjällä taivaan tuuliin. Maa on nyt taloudellisesti markkinatalousmaa omalta historialliselta ja kulttuuriselta pohjalta. Arvopohjassa on länteen verrattuna suuria eroja.
Esko Korkeakoski
dosentti
Valkeakoski