Omalääkäritoiminta edellytyksenä Raahen yöpäivystykselle tulevaisuudessa
Keskustan Rannikon keskustalaiset aluevaltuutetut ovat tyytyväisiä, että vaikuttamistyö tuotti tulosta tulevaisuuslautakunnan kirjauksiin, jossa Raahen sairaalan yöpäivystys esitettiin lopetettavaksi.
Pohteen aluevaltuusto hyväksyi maanantaina muutetun esityksen, jossa valtuuston tahtotila on jatkaa perusterveydenhuollon päivystystä laajan päivystyksen sote-keskuksissa. Vuoden 2024 aikana tarkastellaan Raahen ja Oulaskankaan sairaaloiden mahdollisuudet tuottaa päivystyspalveluita omana toimintana.
Tilanne kummankin sairaalan osalta on haastava, sillä sairaalat kärsivät osaajapulasta. Raahen perusterveydenhuollon ympärivuorokautinen päivystys ja Oulaskankaan yhteispäivystys ovat toimineet kalliiden ostolääkäripalvelujen varassa.
Valtuuston tekemällä päätöksellä saadaan lisäaikaa selvittää vaihtoehtoisia mahdollisuuksia tuottaa nykyisen tasoisia päivystyspalveluja sekä tehtyä vaikuttavuusarvioinnit, mikäli päivystystoiminnan tasoja joudutaan laskemaan.
Päivystystason laskeminen vaikuttaa myös sairaalan muuhun toimintaan. Yhteispäivystyksen päättyminen Oulaskankaalla lopettaisi nukutuksessa tehtävät leikkaukset ja Raahessa yöpäivystyksen päättyminen vaikuttaisi sairaalan vuodeosastojen toimintaan. Oulaskankaalla toiminnan supistumisella olisi todennäköisesti vaikutus myös Oulaisissa tapahtuvaan hoitajakoulutukseen.
Olemme tyytyväisiä, että myös aluevaltuusto piti tärkeänä varmistaa vähintään yksi sote-asema jokaisessa kunnassa. Tämä oli keskustan keskeisin aluevaaliteema, sillä lähipalveluilla on olennainen rooli sote-uudistuksen perusajatuksessa vahvistaa peruspalveluita.
Mitä vahvemmat ja saavutettavammat peruspalvelut ovat, sitä tehokkaammin päästään kohti tavoitetta siirtää hoidon painopistettä pois kalliista erikoissairaanhoidosta.
Sote-palvelut säilyvät Vihannissa, Siikajoenkylällä ja Himangalla. Palvelutasoa ja tapaa arvioidaan vuoden 2024 aikana. Arvioinnissa huomioidaan alueen väestörakenne ja palvelutarve.
Vaikka Pohteelle kohdistetut säästövaatimukset ovat ankarat, olemme ilahtuneita, ettei omaishoidon tukeen ja vapaapäiviin koskettu. Myös vammaisten työosuusraha säilyy ja kipupoliklinikka jatkaa toimintaansa.
Pidämme myös hienona asiana, että monituottajuus nähdään edelleen tärkeänä ja sote-alan yrityksiin kohdistuvat toimenpiteet ovat jalostuneet myönteisempään suuntaan.
Monituottajuus on keskustan mielestä järkevä palvelutuotantovaihtoehto aina, kun yritykset tuottavat palvelut tehokkaammin, taloudellisemmin ja vaikuttavammin kuin Pohde itse. Palvelujen kilpailuttaminen pitää olla näkyvää, jotta aito hintavertailu on mahdollista.
Toivomme, että hallituspuolueiden aluevaltuutetut ja erityisesti kansanedustajat vievät ensi käden tietoa kunta-, valtiovarain- ja sosiaali-ja terveysministereille hyvinvointialueiden ahdingosta.
Rahoituslakia on muutettava siten, että hyvinvointialueille annetaan kaksi vuotta lisäaikaa alijäämien kattamiseen.
On myös löydettävä keinot suitsia nyt alueille erittäin kallista vuokrahenkilöstötoimintaa. Hallituksen on näytettävä tietä hyvinvointialueille, miten selvitään kohtuuttomasta tilanteesta. Nyt alueet on jätetty yksin.
Rannikon keskustalaiset aluevaltuutetut
Hanna-Leena Mattila
Miika Heikkilä
Esa Lehto
Pekka Poukkula
Matti Soronen
Mielipideosastolla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia.
Voit jättää mielipidekirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/