Olisiko aika kokeilla toista lääkettä?

Mielipide

Kansanedustaja Hanna-Leena Mattila kirjoitti kärkevässä kirjoituksessaan (15.10.) tärkeästä aiheesta: terveydenhuollon päivystysten haasteista. Hänen mukaansa syyllinen löytyy lääkäreistä, joilla on liian suuri valta.

Liian suuren vallan perustaksi hän esittää liian vähäistä lääkärimäärää. Hänen mukaansa tällainen tilanne on muodostunut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Tämä pitäisi korjata lääkärikoulutusmääriä lisäämällä.

Olen yhtä mieltä päivystystoimintaan liittyvistä haasteista, mutta eri mieltä siihen johtuvista syistä. Ongelma on, että Suomessa ei ole lukumääräisesti pulaa lääkäreistä. Meitä on enemmän kuin koskaan aiemmin, yli 30 000. Vertailun vuoksi vuonna 2000 suomalaisia laillistettuja lääkäreitä oli vajaa 19 000.

Lähivuosina uusia lääkäreitä arvioidaan tulevan työmarkkinoille noin 900–1000 vuodessa, kun heitä on eläköitymässä vain noin 600 vuosittain.

Nettomääräinen lisäys on siis 300–400 lääkäriä joka vuosi. Nykyisin siis joka seitsemäskymmenes nuori koulutetaan lääkäriksi, ja peruskoulutuksen sisäänottomäärät on kaksinkertaistettu 90-luvulta.

Nostojen vaikutuksia arvioitaessa on muistettava, että tie ylioppilaasta erikoislääkäriksi kestää noin 14 vuotta. Tämä on ala, johon ei voi kouluttaa kirjekurssilla!

Jostain meillä kuitenkin on pulaa. Lääkärimäärä on noussut selvästi vähinten terveyskeskuksissa verrattuna esimerkiksi sairaaloihin ja yksityissektoriin, jossa paikoin on jo pula potilaista.

Terveyskeskuslääkärien virkapohja ei kerta kaikkiaan ole riittävä. Maailman parhaimmistoon kuuluva terveydenhuolto on kuntiemme vastuulla. Useammastakin syystä kunnat eivät ole viime vuosikymmeninä investoineet riittävästi perusterveydenhuoltoon. Perusjalka on päässyt rapautumaan.

Samalla edellisen hallituksen keskittämisasetus on vienyt lääkäreitä useista sairaaloista. Samoin päivystysasetus on muuttanut päivystystoimintaa merkittävästi. Meillä on siis todellisuudessa työvoiman tarjonnan ja kysynnän sekä ala- että aluekohtainen kohtaamisen ongelma.

Meillä on erinomaisia terveyskeskuksia, mutta valitettavan useassa toimipisteessä työmäärä on kohtuuton. On muodostunut kierre, jossa kokeneet poistuvat ja nuoremmat väsyvät. Pulaa ei ole halukkaista yleislääketieteen erikoistujista, vaan tuesta ja koulutuksesta.

Kierteitä on myös muualla. Kun virka-aikana terveyskeskukseen ei pääse, tarjoutuu yhteispäivystys asioiden hoitopaikaksi. Päivystyksen ydinosaaminen on kuitenkin jossain muualla.

Suurin osa lääkäreistä tunnistanee erikoissairaanhoitoflipperin, johon potilasparka voi joutua, jos kukaan ei koordinoi kokonaisuutta. Kalliiksi myös tulee, kun sairaudet jäävät hoitamatta ja hoitovelka kasvaa korkoa.

Pahimmillaan tämä johtaa pitkittyneisiin sairauspoissaoloihin ja työkyvyttömyyteen. Hoidonjatkuvuuden takaava yleislääkäri on kultaakin kalliimpi. Tämä löytyy nykyisin useimmiten yksityissektorilta – siksi niin lääkärit kuin potilaat virtaavat sinne.

Perusterveydenhuollon ongelmista on puhuttu jo pitkään.

Lääkkeeksi näyttää aina nousevan peruskoulutuksen sisäänottomäärien nosto ja uuden sote-uudistuksen valmistelun aloittaminen. Olisiko aika kokeilla toista lääkettä?

Timo Tuovinen

lääkäri ja yliopisto-opettaja

Oulu