Mitä Annika Saarikko tarkoitti?
Oulussa pidettiin lauantaina hieno Ahti Pekkalan muistoseminaari. Paikalla oli runsaasti etenkin varttunutta väkeä, mutta myös nuoria. Monet seurasivat seminaaria etänä.
Seminaarissa kuultiin arvokkaita puheenvuoroja, ja siinä käytiin mielenkiintoisia keskusteluja.
Hämmennystä aiheutti keskustan puheenjohtajan Annika Saarikon päätöspuheenvuoro, jossa hän arvosteli äskettäin pidetyn puoluevaltuuston kokouksen päätöksiä. Hän ilmoitti, ettei aio niitä noudattaa.
Monet kysyivät, mitä Annika tällä tarkoitti. Ehkä hän itse vastaa tähän kysymykseen.
Omalta osaltani voin kertoa, kuinka nuo päätökset järjestövaliokunnassa ja valtuuston kokouksessa syntyivät.
Annika Saarikko moitti päätöspuheessaan puoluevaltuustoa ja sen järjestövaliokuntaa siitä, että toimintasuunnitelmasta oli poistettu tavoite, että puolueen tulee ”avautua ulospäin”.
Esitellessään järjestövaliokunnassa ehdotuksen toimintasuunnitelmaksi puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen puhui nimenomaan ”uusien kannattajien” hankkimisesta. Tämä sävytti valiokunnassa käytyä keskustelua.
Luonnoksen sanamuodot antoivat mahdollisuuden siihen tulkintaan, että puolue ei pyrkisi palauttamaan niiden kannattajiensa luottamusta, jotka ovat meidät viime vuosina hylänneet. Tilalle pyrittäisiin hankkimaan uusia äänestäjiä.
Valiokunnassa sanamuotoja korjattiin siten, että tämä tulkinta voitaisiin välttää. Puoluevaltuusto hyväksyi valiokunnan ehdottamat muotoilut yksimielisesti.
Puhe ”uusista kannattajista” toi ikävällä tavalla mieleen keskustelun vuoden 2010 Lahden puoluekokouksen edellä.
Silloin puhuttiin puolueen uudistamisesta ja uusien kannattajien hankkimisesta etenkin etelän väkirikkailla alueilla.
Keskustan johtoon valittiin ”joukkue”, joka ryhtyi muuttamaan puolueen aatteellista ja poliittista linjaa.
Jo seuraavissa vaaleissa keskustan kannatus romahti. Menetykset olivat suurimpia etelän väkirikkaimmissa vaalipiireissä. Tämän jälkeen alamäki on jatkunut.
Kun keskusta palasi vuoden 1991 eduskuntavaaleissa suurten puolueiden joukkoon, saimme etelän suurimmista vaalipiireistä (Helsinki, Uusimaa, Pirkanmaa ja Varsinais-Suomi) 11 eduskuntapaikkaa jaossa olleista 80 paikasta.
Vielä vuonna 2007 saimme niistä 11 kansanedustajaa, kun valittuja oli kaikkiaan 90.
Vuoden 2011 vaaleissa keskusta sai näistä neljästä vaalipiiristä enää 7 kansanedustajaa, kun tarjolla oli 91 paikkaa.
Vuoden 2019 vaaleissa saimme niistä vain 6 kansanedustajaa, kun valittuja oli jo 94. Kannatusprosenttimme oli 13,8.
Kun kannatus häilyy nyt 12 prosentin tasolla, osa näistä kuudesta paikasta saattaa olla vaaravyöhykkeessä.
Kaiken kaikkiaan on nykymenolla näköpiirissä lähes kymmenen eduskuntapaikan menetys.
Olisiko jo aika myöntää, että keskustan on vihdoinkin ryhdyttävä palauttamaan luottamusta niiden keskuudessa, jotka ovat aikaisemmin meitä kannattaneet?
Uusia kannattajia on hankittava siten, että aikaisempien luottamusta ei menetetä.
Paavo Väyrynen