Maisemien monet kasvot

Mielipide

Kevään herätessä ja muuttuessa kukoistavaksi kesäksi ilmestyvät monenlaiset myönteiset luontonäkemykset ihmisten mieliin ja mielipiteisiin.

Kulkemisen vauhdista ja matkantekovälineestä riippuen tiemaisemien varrelta voi ihastella vesi- ja viljelymaisemia.

Taajamien läheisyydessä vyöryy rakennetun ympäristön tihentymämaisemat, jota saattavat rytmittää ja elävöittää puisto- ja jopa metsämaisemat.

Metsä tuntuu joskus tai jopa melko usein nykyään eri medioissa saavan tietynlaisen palvonnan, ihmeellisten selittämättömien voimien ja tietysti terveysvaikutteisuuden lumousleiman.

Ilmiö ei kuitenkaan liene upouusi. Luonto ja erityisesti metsät ovat inspiroineet kautta aikojen taiteilijoita. Kuvataiteilijat ovat luoneet upeita näkymiä, metsän sydämen yksityiskohtia ja siirtyneet uudempana aikana mielenmaisemiin ja luontoabstraktioihin.

Neljän ulottuvuuden mahdollistava tilataide voi määritellä ilmaisussaan taideteokseksi vaikkapa konkreettisen metsänäkymän tai peltoaukeaman, jossa koko ajan tapahtuu muutoksen, kasvun tai muuntumisen prosessia.

Kaikkien mielessä piirtyvät mieleen omat kevätjuhlahetket, jotka heräävät koulujen suvivirsien kaikuessa ja virittäessä koulussa ahkeroivat kesälomatunnelmiin.

Juhlasalien koivunlehväkoristus, pienet kielokimput tai ensimmäiset ujot kesäkukkaset, nuo visuaaliset metsän tarjoamat viestit, ovat vieläkin monen maaseutukoulun hieno perinne.

Maaseudulla maa ja metsä ovat kasvamisen kehtoja ja elämästä yleensäkin selviämisen ehtoja.

Maan ja metsän kautta elantonsa ansaitsevat laitetaan usein vastakkain nk. luontoherännäisten kanssa.

Monipuolista ja halpaa ruokaa odotetaan tulevan kauppojen hyllyille kuin taikaiskusta. Maaseudun ruokatuottajaa on kohtuutonta yksin syyttää ilmastonmuutoksesta tai hiilinielujen ammotuksesta.

Jokainen voi päivittäin niin maalais- kuin kaupunkimaisemissa samoillessaan miettiä omaa kulutuskäyttäytymistään ja valintojansa.

Maisemat muuttuvat niin maalla kuin kaupungeissa. Metsää pitää hoitaa ja hakata jopa aukeiksi, mutta suomalaiset hoitavat aina aukiot uuteen jopa reippaampaan kasvuun.

Hakatut aukiot ovat usein myös monien metsämarjojen mainiota kasvualustaa. Eikä uusavutonkaan marjastaja siellä eksy.

Kaupunkimaisemissakin herätään usein suojelemaan jotain vanhaa rakennusta, joka on ollut unohdettu ja hoitamaton vuosikausia.

Hyvin harvoin hoidettu ja vaatimatontakin rakennustyyliä edustava puutalo puretaan. Siis maisemaan kuuluvia elementtejä, puita ja rakennuksia tulee hoitaa ja ylläpitää, pelkkä pää kallellaan tapahtuva ihailu ei riitä.

Ränsistyminen rakennuksissa on slummiutumista ja metsämaisemassa hoitamaton ryteikkö ei ole kovin turvallinenkaan saati esteettisessä mielessä miellyttävä.

Monet ylistävät suuria puita, aarnimetsiä, erämaanäkymiä, mutta nekin ovat usein kehittyneet suomalaisen kaski – ja paimentolaiskulttuurin pohjalle ja siis ihminen on niitäkin jossain kasvuvaiheessa ohjannut.

Suomalaisessa maalaustaiteessa mm. Victor Westerholm (1860-1919) ikuisti lehmiä laiduntamassa ahvenanmaalaisissa koivumetsissä.

Vielä sotien jälkeen 1970-luvulle suomalaiseen metsämaisemaan kuuluivat lehmät. Karja pureskeli pusikot ja kurotteli koivunoksat herkuikseen.

Kalevalassakin kehotettiin laskemaan lehmät leholle, maion antajat aholle.

Piikojen ja paimenten ohella karjaa kaitsivat mm. hongatar hyvä emäntä, katajatar kaunis neiti ja pihlajatar piika pieni. Ja lopuksi kalevalainen sanastus heittää toiveen, joka sopii nykykarjanhoitoon ja metsiin, Kaitse karjani pahoista, varjele vahingon teiltä. 


Aune Linnimäki

taidehistorioitsija

Rantasalmi

Ei kommentteja

Voit kommentoida kirjauduttuasi palveluun. Tarvitset kirjautumiseen Suomenmaa-tunnuksen