Maailmanmenosta 2020-luvulla
Liityin keskustaan syksyllä 2017. Yksi vetovoimatekijä puolueessa on sen pitkä, itsenäinen ja ratkaisuhakuinen linja kansainvälisissä asioissa. Se on mahdollista löytää itsenäistymisen alusta saakka. Kauempaakin.
Tässä kirjoituksessa käyn läpi muutamia ajankohtaisia kansainvälisiä kysymyksiä 2020-luvun alun perspektiivistä.
Maailma on 2020-luvulla myllerryksessä, jota harva ikäluokastani (1980-luvulla syntyneet) osasi kuvitella. James N. Rosenau puhuisi varmaan maailmanpolitiikan turbulenssista.
Venäjä on palannut omalle tielleen maailmannäyttämöllä. Siitä ei siis tullut sellaista demokratiaa kuin moni toivoi. Se pyrkii lisäämään sotilaallista voimaa ja harjoittamaan hybridivaikuttamista.
Venäjän historiaa ja laajemmin suurvaltapolitiikkaa tuntevia tämä ei välttämättä yllätä. Venäjä ei ole kuitenkaan mikään monoliitti, vaan monipuolinen kokonaisuus, jonka ymmärtäminen on tärkeätä. Suomen on järkevää ylläpitää asiantuntemusta Venäjään liittyen.
Aiheeseen perehtyminen tuottaa uusia näkökulmia, ja ne eivät ole pelkästään kielteisiä. Näin sanoo moni Venäjän kävijä.
Kiina on noussut taloudellisena ja sotilaallisena toimijana toisen maailmansodan jälkeisen ajan ja nousu jatkunee 2020-30-luvuilla ajatuksella rinnalle ja ohi.
Nykyään puhutaan laajasti moninapaisesta maailmasta tai jossa supervallat Yhdysvallat ja Kiina ovat paitsi konserttimestareina, myös törmäyskurssilla ja samalla riippuvaisia toisistaan.
Reilut neljä vuotta sitten monella meni Suomessakin aamukahvi väärään kurkkuun, kun kuulimme Donald Trumpin vaalivoitosta Yhdysvalloissa. Trumpin myötä politiikan pöytätavat muuttuivat vielä astetta härskimmäksi ja supervalta valitsi puhetavassaan jyrkän America First- linjan.
Muutos Trumpiin ja Trumpista pois ei ole kuitenkaan isossa kuvassa niin suuri, kuin mitä päivittäinen uutisointi antaa ymmärtää. Iso laiva kääntyy hyvin hitaasti.
Ympäristö- ja ilmastoasiat ovat osa päivittäistä arkea. Tätä kirjoitusta aloiteltaessa marraskuussa 2020 Rovaniemellä ei ole lainkaan lunta.
Ympäri maailman on enenevässä määrin tulvia, hirmumyrskyjä ja muita ääriolosuhteita. Tällainen lisääntynee jatkossa myös Pohjolassa. Suomessa pitäisi kuitenkin siirtyä ilmastoahdistuksesta ilmastoinnostukseen.
Ahdistus lamaannuttaa. Sen sijaan innostus saa aikaan myönteistä kehitystä.
Tällä vuosikymmenellä Euroopan integraatio on edennyt, josta viime kesän koronaviruselvytyspaketti Saksan ja Ranskan kätilöimänä on tuorein esimerkki. Se on herättänyt myös vastavoimia, jotka eivät kannata lainkaan lisääntyvää EU-yhteistyötä.
Näistä voidaan mainita Britannian EU-ero ja Puolan ja Unkarin liikehdintä. EU:n linjaukset vihreästä tulevaisuudesta ja digitalisaatiosta ovat melkein kiveen kirjoitettuja.
Toimiiko teoreettinen hyvä myös käytännössä? Monen mielestä ei. Kuitenkin kasvupaketti taitaa olla se pienimmän riesan tie, kun vaihtoehtona olisi Euroopan laajuinen lama seurannaisineen.
Pitäisi osata nähdä tulevaisuuteen. Mahdotonta? Vaikeata se ainakin on.
Jotta elämä ei olisi liian yksinkertaista, maaliskuusta 2020 eteenpäin koronakulkutauti ”mustana joutsenena” pysäytti maailmantalouden ja alkoi vaikeuttaa hirvittävällä tavalla ihmisten ja yritysten päivittäistä arkea.
Yhdysvalloissa kuolleita on enemmän kuin toisen maailmansodan aikana. Vaikutukset ovat konkreettisia. Koronan myötä esimerkiksi kansainvälinen matkailu seisahtui ja alan ahdinko kotimaakunnassani Lapissa on juuri nyt hyvin suuri.
Pandemian aikana kaikki tekeminen on myös siirtynyt verkkoon. Tämä on tuonut globaalit tietoturvariskit päivittäiseen arkeemme.
Edellä kuvaamieni asioiden haaste on, että populistisilla liikkeillä on niihin yksinkertaisia ja helppoja ratkaisuja. Ratkaisut vetoavat suureen yleisöön ja varsinkin nuoriin ikäluokkiin.
Ne ”onnistuvat puhuttelemaan nuoria”, kuten Pauliina Maukonen ajatuspaja Alkiosta aivan oikein toteaa (Suomenmaa nro 11/2020).
Keskustalla on näihin pitkän linjan osaamista. Otan muutaman esimerkin.
Keskustalaisesta traditiosta nousee monelta osin Suomen Venäjä-osaaminen. Sieltä tulevat opit siihen, kuinka Suomi-laivaa luotsataan tulevaisuuden moninapaisessa ja arvaamattomassa maailmassa. Ilmastoasiaan ja ympäristöteemaan löytyy rakentava keskustalainen ajatusmaailma jo vuosien takaa.
Euroopan integraatiokehityksessä keskustalla on ollut vaa´ankieliasema. EU oli ja on edelleen vaikea asia. Tämä pitää voida myös sanoa suoraan.
Se ei itse asiassa tarkoita huonoa eurooppalaisuutta, päinvastoin. Käsitykseni mukaan tällaisia ajatuksia on ympäri Euroopan.
Ei päätösvaltaa mieluusti anneta ulkopuolisille missään jäsenmaassa, kuten Saksassa tai Ranskassa. Keskusta kykenee puolueena tarjoamaan tasapainoisen vaihtoehdon ja samalla rakentavan vaihtoehdon liittovaltiokehitykselle Euroopassa.
Koronapandemian myötä keskustalle tärkeät ja perinteiset teemat, kuten energiaomavaraisuus, yleinen ja laaja maanpuolustus, huoltovarmuus sekä hajautettu asutus ovat oikeita vastauksia kysymykseen: Miten tästä eteenpäin?
Niko Niemisalo, YTM
Rovaniemi