Lukijalta: Terveydenhoidon jonot nostavat kustannuksia
Yleisesti ottaen lähes minkä tahansa työn tai toimenpiteen suorat kustannukset ovat kutakuinkin samat, tehdäänpä työ viikon tai vuoden kuluessa. Viiveet kuitenkin nostavat merkittävästi välillisiä kustannuksia.
Hyvinvointialueiden säästötalkoissa perusongelma on, että nämä välilliset kustannukset eivät näy hyvinvointialueiden taseissa. Tällä hetkellä hyvinvointialueilla tehdään kustannusten osaoptimointia, joiden summa on yleensä katastrofi. Esimerkiksi terveyskeskus- ja sairaalaverkon karsinta säästävät hyvinvointialueiden kustannuksia vain vähän, mutta lisäävät merkittävästi potilaiden kustannuksia.
Julkisen terveydenhuollon pitkät jonot aiheuttavat pitkiä sairaslomia, joiden kustannukset kaatuvat yritysten harteille. Pitkät jonot lisäävät myös lääkkeiden ja kuljetusten tarvetta, mikä rasittaa Kelaa. Lisäksi pitkät jonot heikentävät potilaiden elämänlaatua ja pahimmassa tapauksessa johtavat pysyviin vammoihin.
Julkisella puolella silmälääkärin “ei kiireellinen” jono voi olla 11 kuukautta, jonka aikana kaihi voi tuhota näön. Mielenterveyspotilaat on jätetty vuosikausiksi omaisten hoidon varaan, vaikka nopean hoitoon pääsyn avulla heidät voitaisiin kuntouttaa työkykyisiksi.
Tekonivelleikkausten kuuden kuukauden hoitotakuu ja palvelusetelit ovat parantaneet potilaiden tilannetta, mutta edelleen pitkät jonot heikentävät elämänlaatua ja tekevät leikkauksista haasteellisempia. Syöpähoitoihin ei ole asetettu omia erillisiä sitovia aikarajoja, vaikka nopean hoidon avulla monen syövän leviäminen voitaisiin estää ja selvitä kevyemmillä ja halvemmilla hoitomenetelmillä.
Julkisella puolella syövän toteamisesta hoidon aloittamiseen voi kulua helposti seitsämän kuukautta, koska jokaiseen perättäiseen tutkimukseen on monen viikon jono. Yksityisellä puolella sama prosessi rinnakkain toteutettuna kestää vain 1–2 viikkoa. Yksityisellä puolella ei ole jonoja, koska he tekevät pitkää päivää tai palkkaavat lisää resursseja, jos jonoa alkaa muodostua.
Osa potilaista siirtyy yksityiselle puolelle omalla rahoituksellaan, lyhentäen julkisia jonoja. Joillakin on siihen varaa, osa käyttää kaikki säästönsä tai myy omaisuuttaan. Kummallista on, että yhteiskunta ei juuri tue tätä, vaikka monet potilaat ovat maksaneet julkisen puolen hoidot verojen muodossa jo moneen kertaan.
Julkisen puolen toimintaa tulisi tehostaa hallintoa ja byrokratiaa keventämällä sekä pienentämällä poliittisten valtuustojen kokoa. Yleensä yksityisten yritysten tehokkuus perustuu nopeaan päätöksentekoon. Resilientissä päätöksenteossa vastuuta jaetaan työntekijöille, jotta muutoksiin voidaan reagoida nopeasti.
Terveydenhoidossa työntekijät ovat oman alansa huippuammattilaisia, joiden työmotivaatio on yleensä kohdallaan. Liiallinen autoritäärinen byrokratia voi kuitenkin sammuttaa motivaation. Omalääkärimallin avulla motivaatiota voidaan kasvattaa ja hoitoja nopeuttaa, koska joka kerta ei tarvitse aloittaa alusta.
Merkittävä ongelma on myös se, että julkisella puolella lääkäri tekee toisinaan yli puolet työajastaan sihteerin, puhtaaksikirjoittajan ja tiedottajan töitä, jotka näiden alojen ammattilaiset tekisivät tuplasti nopeammin ja halvemmalla.
Ohjelmistojen avulla hyvinvointialueiden tehokkuutta voidaan merkittävästi parantaa. Tällä hetkellä julkinen sektori on vihdoin ymmärtänyt, että Terveystalon ja Mehiläisen yksityiselle puolelle kehitettyjä ohjelmistoja voidaan käyttää myös julkisella puolella. Järkevintä olisi jos kaikki hyvinvointialueet pakotettaisiin käyttämään samaa ohjelmistoa, tämä helpottaisi tietojen siirtoa.
Uusien kotimaisten ohjelmistojen avulla potilas voi ottaa yhteyttä omaan lääkäriin 24/7. Nykyisillä järjestelmillä soittoajan saaminen voi olla monen tunnin homma. Kun tietotekniikkaa ymmärtämättömät päättäjät tilaavat ohjelmistoja, päädytään Apotin kaltaisiin katastrofeihin.
Suomessa perusongelma näyttää olevan se, että vihervasemmistolle yksityinen ja äärioikeistolle julkinen terveydenhoito ovat ideologisia mörköjä. Poliittinen ideologia ei ratkaise terveydenhoidon ongelmia – maalaisjärjen avulla kallis osaoptimointi korvataan kokonaiskustannusten minimoinnilla.
Hyvinvointialueiden tärkein tavoite tulisi olla jonojen purkaminen. Keinoja ei tarvitse keksiä itse, vaan niitä voidaan hakea esimerkiksi Belgiasta, Tanskasta tai Ruotsista. Jonojen purku voidaan toteuttaa kätevästi korottamalla Kela-korvauksia. Yksityisellä puolella suoritetusta hoidosta tulisi korvata se kustannus, mitä sama hoito olisi julkisella puolella maksanut.
Antti Roine
Ulvila
Tällä palstalla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia.
Voit jättää kirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/