Lukijalta: Tasa-arvotyö vaatii pitkäjänteisyyttä
Kansainvälistä naistenpäivää vietetään tänään hetkenä, jolloin koko demokraattinen eurooppalainen arvomaailma on pahimmassa kriisissä vuosikymmeniin. Naisten päivää juhlitaan myös diktatuureissa ja niin kutsutuissa autokratioissa, joissa tasa-arvosta ei välttämättä uskalla edes puhua ja joissa naisten ja tyttöjen oikeuksia poljetaan. Ruusut ja leivokset eivät paljon ilahduta, jos seuraavana päivänä saattaakin löytää itsensä tyrmästä tiilenpäitä lukemassa.
Suomessa tasa-arvossa ja yhdenvertaisuudessa ollaan pitkällä, mutta meilläkin, samoin kuin naapurimaassamme Ruotsissa tasa-arvoindeksien suunta on alas- eikä ylöspäin. Tämä on suuri huolenaihe, mutta luovuttaa ei pidä.
Tasa-arvon kehitystä ei pidä arvioida vain kotimaisista lähtökohdista, koska kansainväliset trendit vaikuttavat pohjalla, eikä mikään avoin maailmankolkka voi suojautua niiltä. Amerikkalaisen konservatiivisen rahamaailman ja venäläisten oligarkkien rahoittama anti-gender-liike kasvattaa valtaansa, ja sen vaikutus näkyy erityisesti äärioikeistolaisessa puheenparressa.
Itselleni naisjärjestö on ollut luonteva poliittisen vaikuttamisen kanava – feministisen herätykseni koin jo opiskelijapolitiikassa 1970-luvun lopussa. Viime vuosina sukupuolten välisen tasa-arvon lisäksi keskustelu on laajentunut eri vähemmistöjen oikeuksiin, ja yläkäsitteenä on yhdenvertaisuus.
Sukupuolten välisen tasa-arvon puolesta työskenteleminen on osa työtä yhdenvertaisuuden ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden hyväksi, eivätkä nämä osa-alueet ole toisensa poissulkevia.
Naistenpäivänä haluan muistaa elämäni kulkuun ratkaisevasti vaikuttaneita naisia.
Historia on aaltoliikettä. Jos ei ymmärrä historiaa, takapakkien kohdatessa väsyy vaikuttamiseen.
Naisjärjestötyössä aaltoliikkeen näkee konkreettisesti. Muistan euforian, jota tunsin YK:n naisten kansainvälisessä konferenssissa Pekingissä 1995. Nyt 30 vuotta myöhemmin Pekingin dokumentit kannattaa lukea tarkkaan. Niistä huomaa, että olemme taas vedenjakajalla. Järjestövaikuttamisen ihanuus ja kurjuus onkin juuri siinä, että toimijan on oltava sitkeä ja uskottava asiaansa sataprosenttisesti.
Naistenpäivänä haluan muistaa elämäni kulkuun ratkaisevasti vaikuttaneita naisia: äiti-Marjattaa, jonka tiukkuutta vastaan kapinoin teini-iässä mutta jolta olen perinyt peräänantamattomuuteni, esinaistani Pirkkoa, joka uskoi kykyihini ja puski minut yrityksen johtoryhmään ja lukuisia ystäviä, jotka ovat kulkeneet rinnallani ja joiden tukeen voin aina luottaa.
Vaikka me tasa-arvon tekijät näemmekin nyt myrskypilviä taivaanrannassa, muistetaan, että toivoa täytyy aina olla. Toivottomuus on kasvualustaa kyynisyydelle ja pysähtymiselle. Iloa ja valoa tarvitaankin puurtamisen lomaan.
Päivi Mononen-Mikkilä
puheenjohtaja
Suomen Keskustanaiset ry
Tällä palstalla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia.
Voit jättää kirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/