Lukijalta: Polttoturve oli kansantaloudellemme melkoinen sampo
Polttoturpeen kausi alkoi puoli vuosisataa sitten. Elimme silloin halvan öljyn aikaa. Öljylämmitys oli yleistynyt niin kaupungeissa kuin maaseudulla, niin kaukolämmön kerrostaloissa kuin lähilämmön omakotitaloissa. Saimme äärimmillään yli 60 prosenttia kaikesta energiastamme ulkomailta ostetusta öljystä. Pääosa tuli silloisesta Neuvostoliitosta.
Kylmän sodan kaudella asetelma alkoi huolettaa päättäjiämme. Eniten puhutti huoltovarmuus. Mistä saamme talvisen lämpömme, jos maailmanpolitiikka ajautuu kriisiin. Niinpä eduskunta antoi 1960-luvun lopussa alaiselleen, Valtion Polttoainekeskukselle (VAPO) tehtäväksi käynnistää uudelleen polttoturpeen tuotanto. Se oli sotien jälkeen hiipunut lähes nollatasolle.
Määrällisesti polttoturpeen käytön tavoitteeksi tuli 10 miljoonaa kuutiota vuodessa. Vuoden 1973 Jom Kippurin sodan ja syntyneen öljykriisin jälkeen lukema nostettiin 20 miljoonaan kuutioon. Ykkösetappi saavutettiin 1985, kakkosetappi 1994.
Kotimaiseen turpeeseen perustuva huoltovarmuuden tavoite saavutettiin. Kansantalouden kannalta turpeen kotimaisuus oli täydellinen.
Huipullaan polttoturve kävi vuonna 2007. Saimme siitä seitsemän prosenttia koko energiastamme. Sen jälkeen alkoi turpeen alamäki.
Polttoturve oli sampo Suomen kansantaloudelle. Kaikella ulkomaalta tuotavalla energialla on nimittäin kansantalouden taakka. Etenkin talouden taantuman aikoina voi yksinkertaistaa: ulkomainen energia rahoitetaan ulkomaan velalla.
Kun korvaamme turvevoiman esimerkiksi ydinvoimalla, tuomme uraania. Ydinvoiman kotimaisuus on samaa luokkaa kuin banaanin. Tuote ostetaan ulkomailta ja vain kypsytetään kotimaassa.
Polttoturpeen alamäellä ja valtiomme velkaantumisen ylämäellä on kiusallinen aikayhteys. Ne käynnistyivät samoihin aikoihin. Turpeen energia on laskenut neljännekseen siitä mitä se oli huippuvuonna 2007. Valtionvelka on noussut kolme kertaa suuremmaksi kuin mitä se oli pohjavuonna 2008.
Polttoturpeen luontaisin korvaaja lämmön ja sähkön voimaloissa on energiahake. Kotimaisen energiahakkeen lisäkorjuun ja ylipäänsä velattoman tuotannon varmistaminen odottaa nyt päättäjiltämme vähintään samantapaista sitoutumista kuin parikymmentä vuotta sitten, kun lisäydinvoiman varmistamiseksi kasattiin “risupaketti”.
Ilmastosyistä olemme nyt paketoimassa polttoturpeen. Turve on ”hitaasti uusiutuva” luonnonvaramme, ei siis fossiilinen. Näinhän Euroopan unioni paalutti vuonna 2011.
Kotimaisesta turpeesta luopuminen kuitenkin arveluttaa. Tuskin kukaan haluaa taloutemme historian myöhemmin kertovan, että mitä tiukemmin paketoimme kotimaisen turpeen, sitä ahdistavammaksi kasvoi ulkomaan velka.
Velkaantuva kansantaloutemme kaipaa nyt jotain samanlaista nousukautta minkä saimme kokea polttoturpeen kaudella.
Veli Pohjonen
Maatalous- ja metsätieteiden tohtori
Metsänhoitotieteen dosentti Helsingin yliopistossa
Metsätalouden energiatuotannon emeritusprofessori Joensuun yliopistossa
Kuusamo
Tällä palstalla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia.
Voit jättää kirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/