Lukijalta: Pinta ja syvyys
Kevät paljastaa lumipinnan alta monenlaisia uusia tai uusvanhoja pintoja. Pinnallisuus vaikuttaa terminä usein kovin kielteisenä ja vivahtaa välinpitämättömyyttä ja ajattelemattomuutta arjessamme.
Keväällä paljastuva maapinta kutsuu muokkaajia, tasoittajia ja uuden kasvun herättäjiä. Pinnallisesti ja kevyesti heitetyt mielipiteet, lausahdukset tai humoristiset sutkautukset sisältävät kuitenkin jossain määrin totuuden siemeniä.
Vastaanottajat ja kuuntelijat sekä erityisesti asioistamme päättäjät voisivat seuloa ja suodattaa näitä pinnallisia puhinoita ennen kuin ne muuttuvat totuuden torajyviksi.
Monet arkiasiat ja erityisesti sujuva arki on muuttunut apua kysyvälle pinnallisiksi toteamuksiksi, että ottakaa sinne tai tänne yhteyttä, chat-palveluun tai muuhun mutanttipuhelinjonotuspalveluun.
Kaiken pitää olla nopeaa, ja asioita ei pidetä pinnalla hoidettavina, kunnes ne korjautuisivat niin syvällisesti, että niihin ei tarvitsisi enää palata.
Taiteen ystävänä ja harrastajana on minulle tyhjä pinta, paperi tai kangas, haaste ja innoitus luoda ja toteuttaa jotain uutta tai uudenlaista.
Pinta täyttyy väreillä, kuvioilla, muodoilla ja saa kuin huomaamattaan syvyysulottuvaisuutta. Sommittelu ja kaikenlaiset sävy- ja muotovaihtelut luovat kokonaisuuden, jonka itse olen ajatuksillani ja taidoillani luonut.
Järvien pinta vapautuu kevätahavan myötä omaa maailmaansa heijastavaksi pinnaksi, joka on kaikkea muuta kuin pinnallinen ilmiö. Pinnan alla saattaa uiskennella syvyyksissään veen koira, leukamoinen, tutummalta nimitykseltään hauki. Kalevalainen tarina lyhennelmänä kertoen on opettavainen.
Väinämöinen törmäsi venheellään syvyyksistä pinnan ylle pilkottavaan karikiveen. Tästä suivaantuneena Väiski iski kiven kirveellä tuusan nuuskaksi ja lopulta havaitsi, että kyseessähän olikin suuri hauki ja sen niskakulma. No siitähän sitten rakentui tuo kuuluisa kannel hammastappeineen.
Maailman mielipiteiden ja näkemysten meripinta on pilkistäviä kareja täynnä. Omaan oikeudenmukaisuuteen ja tehtyihin todellisuuksiin sokeasti nojautuvat valtiaat raivaavat voimalla ja väkivallalla kaikki karikot pois.
Moni hyvä ja kauniskin kohde tulkitaan kakkuvertauksen tahdittamana, moni kakku päältä = pinnalta kaunis, vaan on silkkoa sisältä.
Suomessa me kuitenkin iloitsemme maaperän uudesta kasvusta. Ilmastonmuutoksen myötä ihmettelemme, miten luonto ottaa varaslähtöjä kasvupyrähdyksiinsä.
Hämeessä on kautta aikojen kansanperinteen mukaan lausuttu jämerä totuus: maaliskuun kukka ei hyvä, huhtikuun kukka puolihyvä, toukokuun kukka hyvä.
Hyvässä ja sujuvassa arjessamme ei kannata kiirehtiä, leijua liian pitkään pintavesissä, vaan sukeltaa vastuuntuntoiseen ja välittävään syvää, hyvään todellisuuteen.
Aune Linnimäki
Rantasalmi
Tällä palstalla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia.
Voit jättää kirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/