Lukijalta: Osalta poliitikkoja puuttuvat sote-matematiikkataidot
Suomen uudistettu sosiaali- ja terveydenhuollon järjestelmä on ainutlaatuinen maailmassa. Meillä terveydenhuolto, sosiaalitoimi sekä palo- ja pelastustoimi on yhdistetty yhdeksi kokonaisuudeksi – tämä on historiallinen askel kohti tehokkaampaa ja yhdenvertaisempaa julkista palvelujärjestelmää.
Torstain Ylen vaalikeskustelu osoitti kuitenkin, että osa puoluejohtajista ei hallitse sote-uudistuksen perustavaa matematiikkaa. Keskustelu keskittyi 100 miljoonan euron säästötavoitteeseen – summaan, joka vastaa vain noin 0,4 prosenttia vuoden 2025 sote-rahoituksesta.
Vuonna 2025 kokonaisrahoitus on noin 26 miljardia euroa, eli keskimäärin noin 4 500 euroa jokaista suomalaista kohden.
Samalla jäi vähälle huomiolle se, että hallitus on lisännyt sote-rahoitusta yli kahdella miljardilla eurolla. Tämä lisäys korjasi useiden vuosien takaisiin puutteellisiin diagnoositietoihin perustuneen, muutaman prosentin rahoitusvajeen.
Sote-uudistusta valmisteltiin lähes 20 vuoden ajan, ja keskusta ajoi hanketta johdonmukaisesti läpi. Eduskunta hyväksyi uudistuksen vuonna 2021. On syytä muistaa, että uudistusta vastustaneet puolueet eivät tarjonneet tilalle omaa vaihtoehtoista mallia.
Ilman uudistusta monet pienet kunnat olisivat ajautuneet vakaviin talousvaikeuksiin. Väestön ikääntyminen ja työikäisten määrän väheneminen olisivat heikentäneet verotuloja, ja kuntien olisi ollut pakko nostaa veroja merkittävästi.
Nyt rahoitusvastuu on siirtynyt valtiolle, mikä on keventänyt kuntien taakkaa ja vahvistanut alueellista tasa-arvoa.
Uudistuksen onnistuminen riippuu nyt pitkälti siitä, kuinka hyvin kunnat ja hyvinvointialueet kykenevät yhteistyöhön. Ennakoivilla ja paikallisesti sovelletuilla ratkaisuilla voimme turvata laadukkaat ja yhdenvertaiset palvelut kaikille suomalaisille – sekä rakentaa kestävän järjestelmän tulevaisuuden tarpeisiin.
Pekka Neittaanmäki
professori, aluevaaliehdokas (kesk.)
Tällä palstalla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia.
Voit jättää kirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/