Lukijalta: Opettajien epäkunnioittava kohtelu on yleistynyt – asiaan on puututtava
Opettajien kohtaama epäkunnioittava käytös on lisääntynyt kouluissa. Käytävillä kuulee yhä useammin epäasiallisia kommentteja opettajista, ja oppitunneilla syntyy ristiriitoja opiskelijoiden ja opettajien välillä. Tämä on huolestuttava ilmiö, johon tulisi puuttua nykyistä tehokkaammin.
Kaikki opettajat eivät ole kaikille mieluisia, ja erimielisyyksiä voi syntyä esimerkiksi arvosanoista tai opetustyylistä. Tämä ei kuitenkaan oikeuta epäasiallista käytöstä. Opettajat tekevät työtään ja ansaitsevat saman kunnioituksen kuin muutkin.
On myös totta, että opettajat voivat tehdä virheitä. Epäoikeudenmukaiselta tuntuvista tilanteista on voitava keskustella, mutta haukkuminen ja nöyryyttäminen eivät ole ratkaisuja.
Koulujen tulisi panostaa enemmän vuorovaikutustaitojen opettamiseen ja luoda käytäntöjä, joilla ristiriidat voidaan ratkaista rakentavasti.
Kaikkien osapuolten on syytä muistaa, että koulu on yhteisö, jossa jokainen ansaitsee tulla kohdelluksi arvokkaasti. Nyt tarvitaan tekoja, ei vain keskustelua.
Aleksei Kämärä
Tällä palstalla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia.
Voit jättää kirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/