Lukijalta: Omalääkärimalli kannatettava tavoite
Hallituksen tavoitteena on tukea hyvinvointialueita ottamaan käyttöön omalääkärimalli nykyisen hallituskauden aikana koko maassa. Oulussa Tuiran Hyvinvointikeskuksessa on kehitetty omalääkärimallia jo yli kahden vuoden ajan, ja kokemukset ovat olleet myönteisiä.
”Luottamus paranee. Myös lääkäri kiittelee omalääkärimallia. Tuiran hyvinvointikeskuksen apulaisylilääkärin Janne Mäkelän mukaan potilastyö on helpottunut, kun potilas oppii tuntemaan lääkärin ja luottamaan häneen. Hän sanoo, että lääkärinkin työ on muuttunut selvästi aiempaa mielekkäämmäksi, kun jokaisen potilaan kanssa ei tarvitse aloittaa sairauskertomusta aina alusta.” (Yle, 27.11.24)
Omalääkärimalliin pyrkiminen on kannatettava tavoite myös kipupotilaan näkökulmasta. Sairauksien yhteydessä on suuri merkitys sillä, kuinka hoidetaan kipua.
Jos kipu on läsnä koko ajan, niin yksilön voimat elää arkeaan loppuvat hyvin nopeasti ja kipu voi pahimmillaan lamauttaa. Kivun lievittämiseksi voidaan tehdä paljon, mutta on sairauksia, joihin liittyvän kivun hallinta ei ole kovin yksinkertaista.
Hoitotiimi, joka tuntee potilaansa hyvin, kykenee huomioimaan paremmin kivusta kärsivän verrattuna siihen, että lääkäri ja muu hoitotaho vaihtuu jatkuvasti.
Potilaan näkökulmasta pitkäaikainen sama lääkäri sekä mahdollisesti muu hoitotiimi tuovat turvallisuuden tunnetta, eikä jokaisella käynnillä tarvitse kertoa sairaushistoriaansa uudestaan ja uudestaan.
Kipu voi pitkittyessään vaikuttaa myös kenen tahansa psyykkiseen jaksamiseen. Ihminen on kokonaisuus ja siksi onkin tärkeää huomioida niin fyysinen kuin myös psyykkinen vointi. Omalääkärimallissa kokonaisvaltainen potilaan huomioiminen paranee ja tehostuu.
Kari Viholainen
hallitusjäsen, Suomen Kipu ry
Tällä palstalla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia.
Voit jättää kirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/