Lukijalta: Metsäpuiden lyhytkiertoviljelylle tuli pikainen tarve
1960-luvun puolivälissä länsimaita huoletti taas puun riittävyys metsäteollisuudelle. Niinpä joukko kansainvälisiä metsänviljelyn tutkijoita alkoi pallotella ajatuksella lyhentää roimasti metsäpuiden kasvattamiseen kuluvaa aikaa, perinteisistä lähes 100 vuodesta alle 20 vuoteen.
Ajatus metsäpuiden lyhytkiertoviljelystä lähti itämään, ja kokeet käynnistyivät.
Ensimmäiset uutta kasvatusmenetelmää enteilevät koetulokset julkaistiin jo 1960-luvun lopulla. Varsinaisesti metsäpuiden lyhytkiertoviljelyn periaatteet kiteytti E. J. Schreiner vuonna 1971 Yhdysvalloissa.
Käsite juurtui nopeasti metsäntutkimukseen eri puolilla maapalloa. Suomessakin metsäpuiden lyhytkiertoviljelyn ensimmäiset kenttäkokeet perustettiin keväällä 1973.
Oppia lyhyen kiertoajan viljelymenetelmään haettiin peltoviljelystä. Pyrittäessä puusadon vuotuisen kasvun nostamiseen aivan uudelle tasolle viljelyyn valittaisiin sellaiset puulajit, joiden kasvun kiihkein vaihe ajoittuu niiden elämänkaaren alkuun.
Puiden kasvuvoimaa vauhditettaisiin kasvinjalostajan keinoin: viljelyyn valittaisiin risteytysperheiden parhaat yksilöt, jotka monistettaisiin kloonina, perimältään muuttumattomana superpuuna. Valiotaimet viljeltäisiin riveihin muokatulle ja lannoitetulle, tasaiselle peltomaalle.
Taimien istutus, kasvuston hoito ja sadonkorjuu suunniteltiin heti alun pitäen koneellisiksi. Istutuskone jo tunnettiin. Kasvustoa hoidettaisiin maatalous- tai metsätraktoriin kytkettävin laittein.
Sato ajateltiin silputtavan leikkuupuimurin tai niittosilppurin tapaisella koneella hakkeeksi. Korjuun jälkeen uusi sato kasvaisi kantovesoina.
Kokopuuna korjattua hakesatoa kaavailtiin tarjottavan metsäteollisuudelle, lyhytkuituisen massan keittoon. Metsän viljelijän ajateltiin tarttuvan taloudellisuuden täkyyn.
Lyhyellä kiertoajalla viljeltäessä metsään sijoitetut varat kiertäisivät tavanomaista nopeammin. Hakkuutuloa omasta viljelystä saisi nyt talon isäkin eikä vain talon poika.
Metsäpuiden lyhytkiertoviljelyn alkuperäinen tavoite, enemmän kuitupuuta metsäteollisuudelle, vesittyi sellun kysynnän hetkeksi laantuessa maailmalla. Lyhyen kierron puumassan uudeksi käyttökohteeksi tuli energia ja lämpökeskukset.
Ajatus nopeakasvuisten lehtipuiden energiaviljelmistä syntyi 1970-luvun lopulla. Merkittävän bioenergian kehitystyön käynnisti suomalaissyntyinen professori Gustaf Sirén Ruotsissa.
Hän havaitsi, että metsäpuiden lyhytkiertoviljelyn kokeista löytyneillä nopeakasvuisimmalla pajuilla voi tuottaa biomassaa energialähteeksi jo hyvin lyhyillä, 3–4 vuoden kiertoajoilla.
Kasvatettavan biomassan järeydellä eli runkojen paksuudella, ei katsottu olevan merkitystä. Päätavoite oli vain auringon voimalla kasvatettava biomassa: sen tuli olla tasalaatuista ja sitä tuli kasvaa paljon.
Metsäpuiden lyhytkiertoviljelyn tarve on taas ajankohtainen maassamme puolen vuosisadan jälkeen. Luonnonmetsien kasvun tavallaan romahdettua viimeisen kymmenen vuoden aikana tarvitsemme nopeasti lisää puubiomassaa.
Veli Pohjonen
maatalous- ja metsätieteiden tohtori
metsänhoitotieteen dosentti Helsingin yliopistossa
Kuusamo
Tällä palstalla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia.
Voit jättää kirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/