Lukijalta: Loikat ja harppaukset
Kaikissa asioissa, myös politiikassa, on pidettävä mielessä, että parhaat tulokset saavutetaan aina tasaisesti puurtamalla, ei millään äkkirykäyksillä. Niinpä monella meistä ovat alkaneet särähtää korvaan eri poliitikkojen utopistiset haavekuvat. Vaaditaan kasvuloikkaa, digiloikkaa ja vaikka mitä hyppäyksiä.
Kiinan kansantasavalta teki johtajansa Mao Zedongin johdolla tällaisen suuren harppauksen 1950-luvulla. Teräksen tuotanto piti moninkertaistaa, ja kansa pantiin tekemään työtä käskettyä.
Jonkinlaista terästä saatiinkin näin tuotettua, mutta samaan aikaan saatu ennätys sato jäi kokonaan pelloilta korjaamatta. Tuloksena oli nälänhätä, jossa kuoli miljoonia ihmisiä.
Tätä samaa harppauksen mentaliteettia on nähtävissä myös Suomen poliittisessa johdossa. Esimerkkejä on monelta vuosikymmeneltä, ja niihin ovat osallistuneet lähes kaikki puolueet.
Tehdään uudistuksia uudistusten perään, mutta vaikutukset ovat usein tuhoisia. Nyt ovat sitten menossa vyön kiristykset, vaikka enää ei juuri ole, mistä kiristää.
Eivät tässä tilanteessa auta mitkään kasvuloikat, digiloikat, eivätkä mitkään muutkaan suuret harppaukset. Ne tuovat kenties poliittisen voiton yksissä vaaleissa, mutta niiden mennessä pieleen tuleekin sitten useampia kannatus loikkia alaspäin seuraavissa vaaleissa.
Käydyissä kunnallisvaaleissa näimme pitkäjänteisen työn merkityksen. Sillä linjalla on myös jatkettava. Se ei tarkoita loikkia eikä harppauksia, vaan tasaisesti puurtamalla saamme parhaan tuloksen.
Olavi Simula
Tällä palstalla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia.
Voit jättää kirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/