Lukijalta: Kunnanvaltuutetun tehtävä on vaativa, mutta äärimmäisen tärkeä
Valittu valtuutettu ei ole pelkästään paikallispoliittinen vaikuttaja, vaan myös kuntalaisen ääni, joka tuo esiin asukkaidensa tarpeet ja huolenaiheet. Kunnanvaltuutetulta odotetaan vastuullisuutta, kuuntelemista ja kykyä tehdä päätöksiä, jotka palvelevat kaikkia kuntalaisia.
Ajattelin ottaa nyt hieman presidentillisiä vaikutteita ja esitän kolme pointtia.
Ensimmäinen ja tärkein odotus on kyky kuunnella kuntalaisia. Valtuutettu ei voi jäädä vain omaan kuplaan tai ajautua toimimaan omien mielipiteidensä tai puolueensa linjan mukaisesti. On tärkeää, että hän tekee päätöksiä laajasti eri näkökulmia huomioiden.
Kunnan asioista ei voi päättää vain yhdestä kulmasta katsottuna, vaan koko kuntayhteisön hyvinvointi ja eri väestöryhmien tarpeet on otettava huomioon. Tämän vuoksi valtuutetun on oltava helposti lähestyttävä ja valmis keskustelemaan kansalaisten kanssa.
Toiseksi, valtuutetulta odotetaan päätöksentekokykyä ja taloudellista vastuullisuutta. Kunnan varat eivät ole rajattomat, ja valtuutettujen on tehtävä harkittuja valintoja budjetin jakamisessa.
On tärkeää ymmärtää, että kaikki kunnalliset investoinnit ja hankkeet eivät voi olla yksittäisten eturyhmien edun mukaisia, vaan päätöksenteon on perustuttava laajempaan kokonaisnäkemykseen.
Kunnan kehittämiselle on löytyvä tasapaino, joka huomioi niin varhaiskasvatuksen, sivistyksen kuin kulttuurin ja liikunnan tukemisen. Lapset, nuoret, yksin asuvat, perheet ja eläkeläiset huomioiden.
Kolmanneksi, valtuutetun odotetaan olevan rohkea ja valmiina ottamaan kantaa myös hankalina aikoina.
Paineiden alla ei ole aina helppo puolustaa omia näkemyksiään tai tuoda esiin vaikeita asioita, mutta rohkeus ja avoimuus ovat valtuutetun tärkeimpiä ominaisuuksia. On tärkeää, että hän ei pelkää tehdä päätöksiä, jotka eivät aina ole suosittuja, mutta jotka palvelevat pitkällä tähtäimellä kuntalaisten etuja.
Lopuksi, kunnanvaltuutetulta odotetaan myös tekoja kaudellaan. Kunnallispolitiikassa käytännön teot puhuvat usein kovempaa kuin sanat.
Valtuutetun tulee olla rehellinen, tehdä työnsä avoimesti ja vastuullisesti sekä osoittaa kunnioitusta kaikkia kuntalaisia kohtaan riippumatta heidän taustastaan tai mielipiteistään. Valtuutettu toimii esikuvana ja rakentaa luottamusta sekä paikalliseen hallintoon että asukkaisiin.
Kunnanvaltuutetun tehtävä on vaativa, mutta samalla äärimmäisen tärkeä. Hänen roolinsa on tasapainottaa monia etuja ja tarpeita, ja sen vuoksi valtuutettu ei voi unohtaa, että hän on ennen kaikkea kuntalaisten valitsema edustaja.
Hänen tulee olla vastuullinen, kuunteleva, rohkea ja esimerkillinen päätöksenteossaan. Kunnallispolitiikka ei ole pelkkää päätöksentekoa, vaan se on ennen kaikkea työskentelyä yhteisön hyväksi.
Lähde siis ehdolle työskentelemään yhteisösi hyväksi.
Teemu Knuutti
Tällä palstalla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia.
Voit jättää kirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/