Lukijalta: Järjestötoiminta
Liikkuvilta äänestäjiltä on turha odottaa puolueiden järjestötyöhön osallistumista. Sen sijaan tätä samaa asiaa odottaisi niiltä, jotka ovat itsensä ehdolle panneet ja myös näihin tehtäviin valittu.
On luonnollista, että ehdolla ollessaan joutuu myös teltan pystytykseen, pöytien kantamiseen, kahvin keittämiseen ja makkaran paistamiseen. Jostakin kumman syystä oletetaan, että nämä hommat hoituvat sivullisilla ihmisillä. Itse oltaisiin johtajia vaan.
Puolue siis odottaa paikallisilta johto henkilöiltä aktiivisuutta, ja tämä aktiivisuus haluttaisiin ulkoistaa sivullisille ihmisille. Tässä yhteydessä ulkoistetaan myös kaikki paha olo. Tästä seuraa se, että kaikki ovat olevinaan jonkinlaisia johtajia.
Tavalliset ihmiset haluaisivat, että heidän huoliaan ja murheitaan kuunnellaan, mutta sen sijaan kehotetaankin töihin, jotka olisivat paikallisten poliitikkojen itse hoidettavissa. Niinpä kukaan ei näihin tilaisuuksiin vapaaehtoisesti tule.
Kun olisi jokin itselle tärkeä asia, sanotaankin, että yksilön on lähdettävä itse ajamaan asioitaan. Mitä varten sitten puolueet ovat olemassa?
Tästä voidaan päätellä, että politiikka on lähinnä omien, ja perheen jäsenten asioiden ajamista. Esimerkkejä löytyy tämän hetkiseltä ministeritasolta.
Olavi Simula
Tällä palstalla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia. Voit jättää kirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/