Lukijalta: EU on saatava puolustamaan yksityismetsätaloutta
Luin juuri Maaseudun Tulevaisuudesta keskustan eduskuntaryhmän EU-, ulko- ja puolustuspolitiikan asiantuntija Jari Haapiaisen selkeät tavoitteet siitä, että EU ei saa rajoittaa suomalaisia yksityismetsänomistajia elinkeinotoimissaan, koska Suomessa on toimittu ja toimitaan nyt ja vastaisuudessakin mielekkäästi ja kaikilta osin vastuullisestinmetsätaloudessa. Kiitän Jaria erinomaisen hyvin ilmaistuista tavoitteista EU-vaikuttamisessa.
Suomi on kirkkaasti ja rohkeasti nostettava maailman metsien hoidon mallimaaksi niin Euroopassa kuin koko maailmassakin. Suomen vaikuttajien on tuotava esille, että metsätalous on suomalaisille taloudellista elinkeinotoimintaa eri muodoissaan.
Yksityismetsänomistajilla on ja pitää olla jatkossakin vapaus valita metsien hoito- ja hakkuutapansa ja näin on myös suojelumetsien osaltakin haluttaessa oltava mahdollisuus toimia, kunhan suojelumetsistä ei vain aiheudu tuholaishaittoja naapureille.
Tarvitaan suurta ja määrätietoista valistustyötä EU:n suuntaan, jotta siellä alettaisiin tajuta suomalaisen yksityismetsätalouden ja sen ylisukupolvisuuden luonne. Monista EU-maista taloudellisesti merkittävät yksityismetsät puuttuvat ja koko käsite metsästä on täysin toinen kuin meillä täällä Suomessa.
Monissa suurissakin EU-maissa myös olosuhteen talousmetsille ja niiden hyötykäytölle ovat täysin toiset kuin Suomessa. Siksi todella tarvitaan aktiivisia toimia kertoa EU-.vaikuttajille tosiasioita hyvistä käytännöistämme yksityismetsissämme.
Luotan, että Jari Haapiainen tekee hyvää työtä, jotta tietoisuus suomalaisesta metsien omistuksesta ja maailman parhaimmista metsätalouskäytännöistämme alkaisi päästä perille EU-vaikuttajien todelliseen tietoisuuteen.
Lauri Oinonen
Tällä palstalla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia.
Voit jättää kirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/