Lukijalta: Entinen Venäjä
”Ananasta ahmi. Hotkaise pyy. Loppusi porvari lähestyy”. Niin runoili huhtikuussa 1930 vain 36-vuotiaana kuollut gruusialaissyntyinen runoilija Vladimir Majakovski.
Moskovaan muutettuaan hän sai tilaisuuden matkustaa myös Yhdysvaltoihin laivalla Ranskasta Kuuban ja Meksikon kautta. Hänen silloiset tekstinsä USA:sta kelpaavat sellaisenaan presidentti Donald Trumpin vallankäytön arvioinniksi.
Kotiin palattuaan myös omat johtajat saivat kyytiä. Vallankumousrunoilijana Majakovski sätti siis runoillaan silloista Neuvostoliiton yläluokkaa, harrasti kuvataiteita, elokuvien käsikirjoittamista ja oli jopa taitava graafikko. Kuolemansa hän hoiti itse 36-vuotiaana.
On vahinko, ettei Majakovski ole mielipiteineen tässä ajassa. Samanlaista rohkeutta on viime vuosikymmeninä edustanut ainoastaan Jevgeni Jevtushenko.
Kirjayhtymän toimitusjohtajana minulla oli tilaisuus tutustua häneen ja hänen neljänteen vaimoonsa, Petroskoin yliopistosta lääkäriksi valmistuneeseen Mashaan.
Jevtushenkon, ”Zenjan”, kuuluisin runo on nimeltään Babi Jar. Se on rotko lähellä Kiovaa. Sinne koottiin, siellä murhattiin ja haudattiin syyskuussa 1941 ainakin 34 000 Ukrainan juutalaista. Se kirpaisi koko silloista Neuvostoliittoa eikä kaivannut Jevtushenkon paljastusta.
Babi Jar selitettiin kostoksi siitä, että venäläiset olivat tuhonneet natsien valloittamia taloja Kiovan keskustassa. Outoa on, että Venäjän presidentin Vladimir Putinin perustelu aloittamalleen ”erikoisoperaatiolle” oli se, että Ukrainan hallinnossa on nykyaikanakin liikaa sekä natseja että juutalaisia.
Kun en ole sotakirjeenvaihtaja, pysyn runoilijan tarjoamissa kokemuksissa. Jetvushenkolla oli datsha eli huvila Julrichissa Abhasiassa, Gruusian, nykynimeltään Georgian, ja Venäjän kiistakapulaksi muodostuneessa Mustanmeren koillisnurkassa.
Ainoassa suurkaupungissa eli Suhumissa sain mainion kuvan paitsi elämän varjopuolista myös iloista.
Virallinen ohjelma keskittyi siihen, kun omien johtajiensakin murhauttamisesta tunnetun turvallisuuspäällikön Lavrenti Berijan kunniaksi rakennettu kyläkaivo nimettiin uudelleen eli Jevtushenkon kaivoksi.
Bensasta oli pulaa, mutta pääministerin sihteerin Gumbertin kuljettajaksemme lainattu auto ohitti sadan metrin mittaisen jonon päästen suoraan bensamittarille. Eikä polttoaineesta tarvinnut maksaa.
Etuoikeuksiin olin tosin tutustunut aikaisemminkin kymmenillä erotuomarimatkoillani ja muissa yhteyksissä, kuten olympiakisoissa ja erilaisissa MM- ja EM-kisoissa joko lehtimiehenä tai erotuomarina.
Kerran tennisottelun ja meressä uimisen jälkeen kysyin isännältä: ”Jos jossain päin Neuvostoliittoa joku ei sattuisikaan Sinua tuntemaan, miten osoitat oikeutesi?”
Hän otti auton hansikaslokerosta kullatun kirjekuoren ja sen sisältä kauniin kirjeen, jossa luki: ”Jevgeni Aleksandrovits Jevtushenko on kaksinkertainen Leninin rauhanpalkinnon voittaja, duuman jäsen, suuri kansainvälinen runoilija ja elokuvaohjaaja. Hänelle pitää tarjota Neuvostoliiton alueella kaikki mahdolliset palvelut”. Kysyin, kuka on allekirjoittaja. ”Gumbert”.
Jevgeni Jevtushenko kuoli 84-vuotiaana USA:ssa Tulsan yliopiston professorina huhtikuussa 2017. Hänet haudattiin toisen kiistellyn kirjailijan Boris Pasternakin viereen Moskovan liepeille Peredelkinon hautausmaahan.
Martti Huhtamäki
rivimies
Helsinki
Tällä palstalla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia.
Voit jättää kirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/