Lukijalta: Elämää 1956–2026
Olen lukenut etenkin sosiaalisesta mediasta ja Ylen sivuilta kirjoituksia, kuinka nuoret suorastaan haukkuvat meitä eläkeläisiä, että he eivät tule koskaan saamaan samansuuruisia eläkkeitä.
Kirjoitan teille muutamia asioita, mitä nuorempi sukupolvi ei ehkä tule ajatelleeksi. Minä olen kotoisin Itä-Suomesta, jossa oli pitkät matkat kotoa kouluihin. Olen syntynyt alkuvuonna 1956 ja aloitin alakoulun kuusivuotiaana. Koulu kesti neljä vuotta, minkä jälkeen oli pääsykokeet keskikouluun, jonne pääsinkin.
Koulu oli tuolloin vielä maksullinen. Vanhemmat maksoivat lukukausimaksut ja kirjat meille kolmelle, mutta eivät ruokailua eivätkä bussimatkoja. Eväät mukana pyöräilimme kymmenen kilometriä suuntaansa kouluun myös talvisin, vaikka joskus oli 30 astetta pakkasta ja lumipyryä.
Jo viimeistä ylämäkeä kotiin tullessa isä huuteli esimerkiksi viljapellolta, että juokaa kahvit ja tulkaa pian viljaa seivästämään. Eli raskasta työtä jo pikkulapsesta alkaen.
Sitten piti ammatti saada, minäkin opiskelin sadan kilometrin päässä kotoa. Otin 2,5 vuoden opiskelua varten opintolainaa pankista ja asuin kiukkuisen leskirouvan vuokraamassa huoneessa vuoden ja myöhemmin oppilaitoksen asuntolassa kahden opiskelijan huoneessa.
Mitään opintotukia tai asumistukea ei silloin ollut. Eikä myöskään opiskeluajalta kertynyt eläkettä. Kesäaikoina pääsin 14-vuotiaana ensimmäiseen työhön risusavottaan ja taimien istutukseen, josta sain peräti palkkaa. 16-vuotiaana kyläkauppaan, sitten kirjastoon.
Kun valmistuin ammattiini 20-vuotiaana, sain sijaisuuden, ja vuosi myöhemmin sain vakipaikan. 23-vuotiaana vasta eläke alkoi karttua. Sitten tulikin paikkakunnanvaihdos, ja saman tien jäin äitiyslomalle 28-vuotiaana. Jatkoin palkattomalla vapaalla lapsen hoitoa kotona, koska lapsellamme oli sairauksia.
Tältä ajalta ei myöskään tullut eläkekertymää eikä minkäänlaista kotihoidon tukea. Lapsi oli vuoden ja kymmenen kuukauden ikäinen, kun jouduin aloittamaan työt. Töitä oli 1990-luvun laman vuoksi vaikea saada.
Kun mieheni joutui lopettamaan yrityksensä kannattamattomana, velkamäärä kasvoi hirveisiin summiin, joita maksoimme noin 11–15 vuotta. Kaikki mahdolliset työt oli otettava vastaan kaikki mahdolliset työt.
Työt kestivät kahdesta viiteen päivään, sitten oli viikonloppu vapaata, ja taas tuli maanantaina soitto, että tuletko jo taas huomenna töihin. Parin vuoden ajan oli näitä lyhyitä työjaksoja, joista vain kaksi jaksoa kesti yli kaksi viikkoa, joten vain näiltä jaksoilta karttui eläke.
Työskentelin kahdeksalla terveyskeskuksen vastaanotolla sekä keskussairaalassa. Pyörällä ja bussilla taittuivat työmatkat, poika piti viedä päiväkotiin ani varhain aamuisin, ja viimeisenä lapsena hänet ehdin hakemaan iltaisin. Mies oli siihen aikaan paljon muualla töissä. Autoa ei ollut varaa pitää.
Näinä vuosinakaan emme saaneet mitään toimeentulotukia. Kerran soitin ja kysyin, jolloin sanottiin, ettei sellaisia ole mahdollista saada, koska mieheni yrityksen kaatuminen ei ole mikään syy. Veljeltäni lainasin tosi tiukoissa tilanteissa muutamia tonneja, jotka maksoin myöhemmin takaisin.
Seuraavaksi muutimme Vantaalle, josta sain ensimmäisen vuoden sijaisuuden jälkeen vakipaikan, ja vuokra-asunto sekä päiväkotipaikka järjestyivät läheltä työpaikkaa.
Tällä pitkällä kertomuksella halusin kertoa sen, kuinka viimeisen 30 vuoden aikana on kertynyt aikamoinen erilaisten tukien verkosto niin nuorille kuin vanhemmillekin. Tosin sairaille tai vammaisille osoitetut tuet ovat tarpeellisimmat.
Ehkä kaikki eivät ymmärrä, millaista oli ”pärjätä omillaan”. Eläkekertymä 18-vuotiaasta alkaen ja esimerkiksi opintotuki ovat hyviä asioita, joiden jo luulisi kannustavan opiskeluun ja työn tekemiseen.
Eläkekertymä työttömyyden/opiskelun ajalta ehkä joutaisi lakkauttaa, jos taloustilanne edelleen huononee. Vanhempainrahakaudelta eläkekertymää saisi taas tulla.
Minun eläkekertymäni jäi pieneksi (alle keskitason palkka, työkyvyn menetys 57-vuotiaana.). 34 vuotta ehdin kerryttää eläkettäni, 1 759 euroa – 16,5 prosenttia veroa. Minunkin eläkkeestäni ehdittiin vähentää se elinajan odote.
Veroastehan näyttää olevan nolla, jos esimerkiksi saa takuueläkettä tuhat euroa + siihen asumislisää tai -tukea noin 200 euroa, tai pelkkää eläkettä 1 320 euroa.
Yleensäkin eläkkeiden verotus on huomattavasti tiukempaa kuin työn verotus.
Riitta Kaltiainen
Tällä palstalla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia. Voit jättää kirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/