Lukijalta: Eläkevarat ovat liian tärkeitä vain sijoitusjohtajille jätettäväksi
Tunnettu sanonta ’’sota on liian tärkeää vain kenraaleille jätettäväksi’’ on osuva. Tämän päivän Suomessa sanoisin mukaillen: ’’Eläkevarat ovat liian tärkeitä vain sijoitusjohtajille jätettäväksi’’.
Etuusperusteisesta työeläkejärjestelmästä tullut Suomeen ikään kuin ’toinen julkinen talous’. Se on kuitenkin heikosti demokraattisen päätöksenteon piirissä – eläkevarojen sijoitustoiminta varsinkin. Usein kuulee poliitikkojenkin sanovan, että niin kuuluukin. Mutta kuuluuko? Onko todellakin yhteiskunnallisesti yhdentekevää mihin eläkevaroja sijoitetaan? Mielestäni ei.
Eläkeyhtiöt hallinoivat massiivista 270 miljardin euron sijoitusvarallisuutta. Summa on nelinkertainen valtion vuotuiseen budjettiin nähden. Eläkevaroilla voisi ostaa kaikki Helsingin pörssin yhtiöt ja jäljelle jäisi vielä muutama kymmenen miljardia.
Samanaikaisesti eläkejärjestelmän ns. vastuuvelka – joka johdetaan luvatuista lakisääteisistä työeläkkeistä – on noin kolminkertainen säästöihin nähden. Tämä luo jatkuvaa painetta eläkeiän ja -maksujen korotuksiin. Työnantajan ja -tekijän työeläkemaksut puolestaan ovat yhteensä jo noin neljännes bruttopalkasta.
Todellakin, eläkeyhtiöt ovat massiivisessa mitassaan kasvaneet ’toiseksi julkiseksi taloudeksi’. Siihen nähden järjestelmän toiminnasta tai yhteiskunnallisista vaikutuksista puhutaan yllättävän vähän.
Talousmielessä eläkejärjestelmän tulot muodostuvat eläkemaksuista ja sijoitustuotoista. Näistä ensin mainittu eli eläkemaksut on suurempi.
Jos eläkejärjestelmä sijoitustoiminnallaan ainoastaan maksimoi sijoitustuottoja, se saattaa osin pelata väärää peliä kansalaisen tai kansantalouden kannalta. Eläkejärjestelmän tulisi pitkällä aikavälillä optimoida eläkemaksuista ja sijoitustuotoista muodostuvaa kokonaisuutta. Tällöin sen tulovirta eläkkeiden kattamiseen olisi järkeenkäyvästi paras mahdollinen ja paine eläkeiän tai -maksujen korottamiseen pienen mahdollinen.
Nyt eläkeyhtiöt sijoittavat Suomeen mutta kasvavasti maailmalle. Tätä perustellaan usein sillä että maailmalta saa paremmat sijoitustuotot. Tämä ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys. Sijoittaminen vaatii paikallistuntemusta ja osaamista. Kokeneellekin sijoittajalle sijoittaminen Suomeen, jonka mahdollisuudet ja riskit tunnetaan, voi olla tuottoisampaa kuin harjoittelu vierailla vesillä.
Otetaan ääriesimerkki. Eläkerahaa ei sijoiteta lainkaan tai niukasti suomalaisiin yrityksiin tai kasvurahastoihin. Seurauksena kasvuhakuiset yritykset voivat näivettyä rahoituksen puutteessa ja eläkemaksujen perusteena oleva palkkasumma supistua. Tällöin myös eläkemaksut eli eläkejärjestelmän tulot pienenevät. Pieneneviä eläkemaksutuloja tulee sitten kattaa joko eläkkeitä pienentämällä, eläkeikää korottamalla tai aikaisempaa paremmilla sijoitustuotoilla. Sivutuotteena valtion verotulot vähenevät ja kansantalouden kasvu hiipuu.
Jos taas eläkejärjestelmä sijoittaa suomalaisiin työllistäviin kasvuyrityksiin tai -rahastoihin, se samalla on synnyttämässä kasvavaa palkkasumma, joka johtaa kasvaviin eläkemaksuihin. Tällöin paine eläkemaksujen tai eläkeiän korottamiseen vähenee. Sivutuotteena syntyy kasvua kansantalouteen ja verotuloja myös julkiseen talouteen.
Samalla kun kannatan eläkevarojen sijoittamista suomalaisiin kasvuyrityksiin ja -rahastoihin, muistutan, että ylilyönteihin ei ole varaa. Eläkevaroja on edelleen sijoitettava turvaavasti.
Kuitenkin jos verrataan kahta samanlaista sijoitusta, on kotimaisella sijoituksella etunaan iso positiivinen vaikutus sekä eläkejärjestelmän tuloihin, valtion verotuottoihin että kansantalouden kasvuun. Kysymys kuuluu kuinka nämä näkökulmat otetaan huomioon eläkevarojen sijoittamisessa. Olisi suorantaan naivia ummistaa niiltä silmiään.
Summa summarum: Eläkevarat ovat aivan liian tärkeitä vain sijoitusjohtajille jätettäväksi. Se voi johtaa osaoptimointiin ja kansantalouden näivettymiseen. On kyettävä näkemään laajempi kokonaisuus ja valjastettava eläkevarat koko Suomen uuden kasvun veturiksi. Tuottavasti ja turvallisesti.
Petri Roininen
Yrittäjä ja diplomi-insinööri, keskustan kasvuryhmän puheenjohtaja
Tällä palstalla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia.
Voit jättää kirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/