Liian hyvä mies pääministeriksi?
Tutustuin Juha Sipilään valmentaessani häntä ulkopolitiikan kysymyksissä ennen vaaleja 2015. Tavoitteenani oli auttaa häntä näkemään miten paljon mahdollisuuksia jää usein käyttämättä poliittisen vastuun kantamiseen kansainvälisissä kysymyksissä.
Olen yrittänyt toimia eri tavoin useiden suomalaisten presidenttien, pääministerien ja ulkoministerien tukena. Pienessä maassa olisi voitava aina auttaa sitä, joka on vastuussa, jotta selviämme ja käytämme vaikutusvaltaamme tehokkaasti.
Noiden vaalien jälkeisen hallituksen ohjelmaa leimasi pyrkimys talouden tasapainottamiseen, suurten uudistusten läpivientiin ja perussuomalaisten mukaantulo omine tavoitteineen hallitukseen vaalivoiton myötä.
Se tarkoitti leikkauksia ja muutoksia myös asioihin, joista itse en olisi tinkinyt.
Pakolaiskriisin kärjistyessä Euroopassa kesällä 2015 ajattelin kuitenkin, että on parempi, että maahanmuuttovastainen puolue on hallituksessa hoitamassa asioita kuin järjestämässä mellakoita.
Syyskuussa 2015 Sipilä pyysi minua sitten erityisedustajakseen pakolaiskriisin hoidossa. En päässyt työnantajani kanssa yksimielisyyteen tehtävän käytännön hoitamisesta, joten roolikseni jäi lopulta lähinnä taustakeskustelut pääministerin ja eri ministeriöiden virkamiesten kanssa sekä julkiset puheenvuorot kriisin järkevästä hoidosta.
Tavoitteet olivat olleet kuitenkin paljon kunnianhimoisempia. Halusin Suomeen saapuvien pääsevän nopeasti töihin ja todistamaan haluaan sopeutua tähän yhteiskuntaan.
Ääriliikkeiltä piti viedä toimintatilaa ja pakolaiskriisin juurisyihin oli tarkoitus päästä käsiksi rohkeilla avauksilla, joihin kuului myös humanitaarisen avun uudistaminen.
Pakolaisleireille päätyneiden luova potentiaali valuu nyt hukkaan, kun esimerkiksi start-up -toiminnalla sielläkin voisi päästä nopeasti omavaraiseksi ja luoda samalla pohjaa myöhemmin alkavalle jälleenrakennukselle.
Eurooppa näytti tulleen yllätetyksi. Kansainvälisen järjestelmän kriisi on syventynyt sittemmin nopeammin kuin uskalsimme edes pelätä.
Elämme tällä hetkellä yhtä toisen maailmansodan jälkeisen ajan vaarallisimmista aikakausista, mutta suomalaisesta vaalikeskustelusta ulkopolitiikka loistaa poissaolollaan, vaikka EU:n puheenjohtajuus on heti vaalien jälkeen edessä.
Pääministeri Sipilä joutui nopeasti sekä opposition että median hampaisiin. Kansansuosio lähti laskemaan Yle-kohun jälkeen.
Omasta mielestäni oli ymmärrettävää, että mies hermostui omasta mielestäni halpamaisista syytteistä perheen taloudellisen edun ajamisesta.
Poliitikkojen tekemisiä pitää tietenkin valvoa ja entisen yritysjohtajan päätyminen poliitikoksi voi joistakin tuntua epäilyttävältä.
Seurasin hämmästyneenä vierestä, miten jotkut toimittajaystäväni jakoivat innoissaan näitä enemmän tai vähemmän tekaistuja uutisia kansainvälisille medioille ja syyttivät sitten Sipilää Suomen maineen pilaamisesta.
Vastuunkantajaa sai siis Suomessa haukkua ja pilkata vapaasti. Ja kun siitä kerran erehtyy hermostumaan, tehdään siitä sitten suuri median vapautta uhkaava kohu.
Ihanko oikeasti, tällaisena aikana, jossa maailmalla median roolia saatetaan uhata ihan todellisesti?
Vaalien aikaan luonnollisesti on paljon oikeassa olijoita liikkeellä.
Maamme ja demokratiamme tulevaisuuden kannalta paljon haastavampaa on kuitenkin löytää vastuunkantajia, jotka olevat valmiita tekemään yhteistyötä myös niiden kanssa, joiden kanssa ovat perustavanlaatuisesti eri mieltä.
Samalla on pystyttävä kestämään jatkuvaa ja pahenevaa suunsoittamista. Siihen kykeneviä on valitettavasti yhä vähemmän.
Juha Sipilällä saattaa olla edessään vaalitappio, mutta historia tulee muistamaan hänet ihmisenä, joka täytti paikkansa.
Hänen johdossaan Suomen talous saatiin tasapainoon ja moni sen kannalta tärkeä uudistus maaliin.
Tämän syrjäisen ja routaisen maan on pärjättävä pikkuisen muita paremmin, jotta voimme pitää huolta toisistamme ja yhteiskuntamme pysyy vakaana.
Mikään siinä ei ole itsestään selvää ja tämä hyvinvointi ja vakaus ovat helposti hukattavissa. Populistinen räkyttäminen ei minua varteenotettavana vaihtoehtona ole toistaiseksi vakuuttanut.
Minulle itselleni Juha Sipilä jää mieleen rehellisenä ihmisenä, jolle valta ei noussut päähän ja joka kykeni kantamaan vastuun raskaan taakan.
Tässä maassa on monia hyviä puolueita ja poliitikkoja, mutta heidän seurassaan Sipilän ei tarvitse hävetä.
Maailma ympärillämme on muuttumassa yhä vaarallisemmaksi. Olisi tälle pienelle kansakunnalle eduksi, että vastuuseen päätyvät kestäisivät sen taakan alla.
Heidän tukenaan meidän kaikkien pitäisi tehdä parhaamme ja siinä on aika paljon parantamisen varaa.
Kiitos Juha Sipilä siitä, mitä isänmaamme eteen olet tehnyt.
Monia asia myös kansainvälisessä vastuun kantamisessa jäi kesken, mutta omaa luottamustani et koskaan pettänyt. Pystyit paljon enempään kuin mihin itse olisin kyennyt.
Kiitos myös, että luotit minuun ja sain olla joissakin asioissa apunasi.
Antti Pentikäinen